Jo 1940-luvun alussa, Janakkalan kunnan luovutettua Kiipulan tilan Kultatähkä-yhdistykselle, oli Kiipulan johdon unelmana oman, pienen yhteisön luominen alueelle. Vieressä sijaitsevalle metsäiselle Matinmäelle suunniteltiin jopa kirkon perustamista. Sota-aika keskeytti kuitenkin Kiipulan alueen silloiset rakennussuunnitelmat.
Kun ammatillinen koulutus alkoi Kiipulassa 1950-luvulla, opiskelijat majoittuivat aluksi Kultatähkäkodissa, joka oli alun perin tuberkuloositoipilaille tarkoitettu. Koulujen aloittaessa toimintansa – 1955 alkoi konttorityökoulu, 1956 puutarhakoulu ja 1958 sähköalan ammattikoulu – toipilaiden määrää jouduttiin vähentämään majoitustilojen käytyä vähiin.
Oli tarve uudisrakentamiselle ja asuntoloiden rakentaminen aloitettiin. 1950-luvun asuntolat 1–3 ovat Sähkökoulun tapaan ulkoapäin tarkasteltuna edustavia esimerkkejä aikansa rakennusihanteista ja suunnitteluperiaatteista. Ne tuovat paikallishistoriasta näkyviin erityisesti Kultatähkän Kiipulasäätiön toiminnan laajentumisen ammatillisen koulutuksen suuntaan. Asuntoloita rakennettiin tarpeen kasvaessa lisää, ja niitä on myös kunnostettu. Nykyään asuntoloista löytyy opiskelijoille viihtyisiä majoitushuoneita, keittiöt ja yhteisen oleskelun tiloja.
Asuntoloiden lisäksi tarvittiin lastenhoitoa. Kiipulan yksinhuoltajaoppilaiden -ja kuntoutujien lapsille perustettiin päiväkoti vuonna 1978 asuntola 5:n yhteyteen. Näin lastenhoitopulmat eivät estäneet opintojen suorittamista ja kuntoutumista. Myös Kiipulan työntekijöiden lapsia oli päiväkodissa hoidossa.
Päiväkodin yhteydessä oli myös kahvibaari, jota piti yrittäjä Knuutinen Leppäkoskelta. Baarissa myytiin hurjan isoja voileipiä, ja siellä oli myös jukeboksi.
Kiipulasäätiön henkilökunnalle valmistui vuonna 1959 rivitalo – Kuusela 1. Vuonna 1965 valmistui lisäksi kolme asuinrakennusta – Männistö 1, 2 ja 3. Ammatillisten koulujen rehtorit asuivat pitkään Männistössä. Henkilökunta sai 1970-luvun alussa edelleen lisää asuinrakennuksia – muun muassa rivitalot nimeltään Puistola 3 ja Kuusela 3.
Kiipulasäätiön henkilökunnalla oli myös nykyisen liikuntahallin lähellä oma posti, josta päiväposti haettiin. Postissa oli aina työntekijä töissä.
Kiipulassa pitkään työssä olleet ja sen hyvin tuntevat kuvaavat Kiipulasäätiön väkeä tiiviiksi yhteisöksi, jossa kaikki tunsivat toisensa ja jossa vallitsi erityinen Kiipula-henki. 20–30 vuoden pituiset työurat eivät ole Kiipulassa harvinaisuuksia, ja ovatpa jotkut olleet neljäkymmentäkin vuotta Kiipulan palveluksessa. Kun Kiipulasäätiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Allan Suhonen kuoli vuonna 1991, ruumisauto kiersi Kiipulan alueella ja henkilökunta seisoi kunniakujassa reitin varrella.
Henkilökunta myös harrasti yhdessä. Lentopalloa pelattiin nykyisessä Rustholli-rakennuksen auditoriossa, joka siihen aikaan oli matalakattoinen liikuntasali. Henkilökuntayhdistyksen nappulatoimikunta järjesti henkilökunnan lapsille retkiä ja teatteritoimintaa.
Kiipulantien varressa oleva Pahkasauna, joka oikeasti on henkilökunnan käytössä olevien paritalojen sauna, toimi alueella edustustilana. Siellä vietettiin aikaa ja juhlittiin arvokkaassa seurassa Kiipulan johdon ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa. Saunatiloista löytyi lattialuukun alta kellari, josta saattoi löytyä juhlajuomaa seurueelle. Tilaa sai varata myös lentopallokauden tai nappulatoimikunnan päättäjäisiin – kunhan muisti, ettei sinne noin vain ilman lupia menty.
Kiipulassa työskenteli paljon pariskuntia, ja myös talon ulkopuolella työskentelevät puolisot otettiin yhteisön omaksi. Toisaalta ulkopuoliset eivät tunteneet Kiipulaa kovin hyvin. Kiipula on ollut paikallisten keskuudessa vähän ”oma maailmansa”, johon muilla ei ole ollut asiaa, eivätkä ihmiset lähiympäristössäkään ole aina oikein tienneet, mitä kaikkea Kiipulassa on tai missä se edes sijaitsee. Kun väkeä on tullut töihin lisää ja toiminta laajentunut, yhteisöllisyyden muodot ovat muuttaneet muotoaan. Ehkäpä Kiipula myös jo tunnetaan paremmin yhteisön ulkopuolella. Pidempään Kiipulassa töissä olleet taitavat tänäkin päivänä kokea itsensä ainakin jollain tapaa ”kiipulalaisiksi