Kuntoutuksen toimitilat vihittiin käyttöön kesäkuussa 1970. Poliklinikka oli toiminut aiemmin Vilho Kiipulan vanhassa päärakennuksessa (nykyinen Jyvälä), ja se sai uudet tilat lääkinnällisen kuntoutuksen yhteydestä Kuntotalosta.
Kiipulan työklinikalla on vuosikymmenet tutkittu vajaakuntoisten mahdollisuuksia selvitä opiskelusta ja työelämästä. Tärkeässä roolissa on ollut kuitenkin selvittää myös jo työelämässä pitkään olleiden ihmisten kykyä työskennellä. Tavoitteena on ollut tukea kuntoutuksella mahdollisimman täysipainoista elämää. Kuntoutustarveselvitykset ovat olleet lyhyempiä ja kestäneet 1–3 päivää. Kuntoutustutkimuksissa on saatettu työkokeilun lisäksi käyttää työhönvalmennusta, kun kokeiltava työala on jo ollut selvillä.
Työklinikkatoiminnan työkokeilussa asiakas saattoi kokeilla Kiipulan alueella töitä puutarhalla, keittiössä, ompelu-, metalli-, sähkö-, toimisto-, varasto- tai kiinteistönhuoltotöitä tekemällä. Myös lähialueen työpaikoilla voitiin kokeilla työntekoa. Työklinikka liitettiin organisaatiossa osaksi Kiipulan kuntoutusosastoa vuonna 1991.
Laitoskuntoutuksen vahvoina vuosina Kuntoutuskeskuksessa oli yli sata asiakasta parhaimmillaan, ja myös kaikki majoitustilat olivat silloin kuntoutusasiakkaiden käytössä. Suurin osa Kiipulan kuntoutusasiakkaista on tullut kuntoutukseen Kansaneläkelaitoksen (Kela) lähettämänä.
Kuntoutujat liikkuvat tänäkin päivänä hyvän sään sattuessa Kiipulan lähellä olevilla poluilla ja metsässä. Ketkä kaikki heistä ovat kurssiperinteen mukaisesti vieneet oman kiven Matinvuorelle? Museovirasto kertoo verkkosivuillaan, että läheltä Matinvuoren lakea on löydetty kiinteä muinaisjäännös – ihmisen tekemä kiviröykkiö, jonka ajoitusta ja tarkoitusta Museovirasto ei toistaiseksi ole selvittänyt. Ovatko mysteerin takana siis alueen muinaiset asukkaat vai sittenkin lähivuosikymmenten kuntoutuskurssilaiset? Museoviraston mukaan varsinaiselta Kiipulan alueelta ei ole suojeltavia arkeologisia kohteita löydetty, vaikkakin vuonna 2013 pellolta löytyi mahdollinen rautakautisen esineen katkelma.
Oli miten oli, kuntoutuskurssien asiakkaat tekivät aikanaan myös koiruuksia. Heillä oli tapana heittää kurssin päätteeksi työntekijät Kuntoutuskeskuksen uimahallin altaaseen. Eräskin Sari suuttui, kun kuntoutujat saivat hänet kiinni ja heiluttivat altaan reunalla. Sillä kertaa kuntoutujat säästivät työntekijän kastumiselta. Toinen työntekijäparka puolestaan viskattiin altaaseen villapaita päällä ja kengät jalassa, niin että hänet jouduttiin auttamaan altaasta ylös. Työntekijät eivät ainaisesta kurssin päätösuhasta pitäneet.
Mutta kyllä Kuntoutuskeskuksessa hauskaakin oli. 1990-luvulla työntekijät ja maatalousyrittäjäkuntoutujat pitivät naamiaisia keskellä kirkasta päivää. Liikuntasali Iso-Kustaassa oli ohjelmaa. Salissa laulettiin Mattia ja Teppoa – ja Kaiken takana on nainen. Kuntoutuskeskuksen lääkäri oli pukeutunut karhuksi ja nautti buffet-pöydän herkuista isoilla käpälillään.
Lieneekö sillä ollut osuutta hauskanpitoon, että aiemmin päivällä oli Turengissa nähty naamiaisjuomia jonottamassa niin kuntoutujia kuin työntekijöitä. Ehkä kuntoutuskeskuksen laboratoriossa sinä päivänä saatettiin pistäytyä salaa puolin ja toisin janoa sammuttamassa.
Töitä tehtiin kuitenkin ahkerasti, ja asiakkaat yrittivät kuntoutuksessa parhaansa. Myös silloin, kun erään hierojan opaskoira Saana oli mukana hoitohuoneessa. Kuntoutujat kehuivat, että hieroja hieroi hyvin, mutta koira piereskeli niin, että välillä huoneessa oli tukalaa olla. Koira kuitenkin oli töissä, joten ei sitä sopinut huoneesta poistaakaan.
Aslak-kurssit alkoivat Kiipulassa 1989. Kolme viikkoa kestäneillä kursseilla Kela edellytti, että ihmiset ovat myös viikonloput kuntoutuksessa. Lauantai oli kuntoutuspäivä siinä, missä muutkin. Vain sunnuntai oli vapaata. Se oli hankalaa aikaa työntekijöille, kun ihmiset halusivat lähteä kotiin, eivätkä työntekijät sentään mitään vartijoita olleet. Kuntoutusryhmistä tuli kuitenkin kiinteitä, kun aikaa vietettiin paljon yhdessä.
Kuntoutujat kaipasivat 1980- ja 1990-luvuilla myös tanssiravintolaa ja anniskeluoikeuksia Kiipulaan. Myöhemmin – ehkä työelämän muutosten myötä – alkoivat ihmiset toivoa enemmän palautumista. Vaikkei Kiipula olekaan voinut kilpailla kylpylöiden kanssa, joissa tarjotaan kasvohoitoja ja rentoudutaan porealtaissa, ovat monet kuntoutujat viihtyneet Kiipulassa. Kiipulasta tehtiin retkiä pikkubussilla viikonloppuisin ja iltaisin kuntoutujien kanssa; käytiin Aulangolla ja Iittalassa ja Hämeenlinnan keskustassa. Ohjattua vapaa-ajan toimintaa oli noihin aikoihin paljon; paistettiin lettuja ja laulettiin yhdessä. Televisiot löytyivät vain aulatiloista, kuntoutujien huoneissa niitä ei ollut.
Kuntoutukseen sisältyi myös työpaikkakäyntejä muun muassa Huhtamäen ja Sakon tehtaisiin. Myös Ammattiopisto Tavastian kanssa tehtiin yhteistyötä Punaportilla laitoshuoltajakoulutuksen yhteydessä.
Kuntoutuskeskuksen työntekijät pitivät huolta myös omasta kunnostaan. Lentopallon peluu alkoi 1980-luvulla. Työntekijöistä löytyi Suomen mestaruussarjatason pelaajia, ja toiset olivat taitavia itseoppineita. Mukana oli myös pelaaja, joka pelasi aina mustat käsineet kädessä – näin eivät hienot kynnet menneet rikki. Yhdessä kannustusjoukkojen kanssa käytiin myös kylpyläkisoissa. Kannustushuutona huudettiin ”Kerran meille jes, kunnolla jes, kerran vielä jes!”
Kuntoutuskeskuksen henkilökunta on viettänyt myös 1980-luvulta alkaen hauskaa perinnettä. Aina, kun joku työntekijöistä tai puolisoista oli raskaana, tuotiin työpaikalle vaivihkaa Käpykakku. Sitten kakun syönnin lomassa kaikki saivat arvuutella, kuka vauvaa odotti. Myöhemmin myös isovanhemmuudesta ilmestyi kakku paikalle. Muuten oltiin työyhteisössä joustavia, mutta ruskea käpykakku piti olla.