Toimintakertomus 2023
– Koulutustarpeeseen vastattiin alueellisesti
Vastuullinen Kiipula
Ympäröivä maailma ei tuottanut vuonna 2023 valtaisia uusia mullistuksia. Valitettavasti aiempi yleinen epävarmuus ei poistunut, vaan säilyi kuormittamassa vähintäänkin uutiskuvien kautta. Ehkä Kiipulan vuotta luonnehti katseen kääntäminen pidemmälle tulevaisuuteen akuuttien haasteiden sijaan. Oppivelvollisuuden laajentumisen vaikutukset tarkentuivat käytännössä ja heijastuvat toiminnan painotuksiin jatkossakin. Energiaratkaisuissa päästiin tähtäämään pitkän aikavälin kestäviin energiantuotantoratkaisuihin, kun jyrkimmät kustannusnousut oli onnistuttu torjumaan hyvällä ja nopealla reagoinnilla mm. rakennuskantaan liittyen.
Toimitilakannan osalta Kiipula on viime vuosina reagoinut aktiivisesti palvelutarpeisiin ja toteuttanut systemaattisesti toimintaa tukevia rakennusinvestointeja. Menneenä vuonna merkittävin esimerkki tästä oli Lahden uusien toimitilojen valmistuminen. Kiipula on onnistunut näyttäytymään aktiivisena toimijana ja hyvänä yhteistyökumppanina monella alueella. Palveluillemme on vahvaa kysyntää. Ikäluokat pienenevät, mutta samalla mm. nuorten palvelutarpeet kasvavat. Olemme olleet hyviä seuraamaa yhteiskuntamme tarpeita ja kohdentamaan palvelujamme ketterästi kysynnän mukaisesti.
Kiipulan strategiaa päivitettiin aiemmat päälinjat säilyttäen. Heikommassa asemassa olevien osallisuuden tukeminen on kantava toiminta-ajatus, joka elää kulloisessakin ajassa. Oppivelvollisuuden laajennus leimaa ammatillista koulutusta, ja samalla varaudumme rahoituksen muutoksiin julkisen talouden kurimuksessa. Taloutemme on kuitenkin vakaalla pohjalla hyvän pitkäjänteisen työn ansiosta. Kuntoutuksen toiminta on tasapainossa ja uusia palvelutarpeita on pyritty ja onnistuttu tunnistamaan. Strategiassa korostuu myös osaavan henkilöstön rooli, hyvinvointi ja ammatillinen osaaminen. Kiipulan toiminta on työvoimavaltaista, ja arvomme – aikaansaavuus, kumppanuus ja ihmisyys – ovat hyviä ohjureita paitsi asiakkaiden suuntaan, myös organisaation sisäisesti. Vastuullisuusajattelu on nouseva yhteiskunnallinen trendi, myös muodollisine velvoitteineen. Strategiatyössä näimme monia vastuullisuuden elementtejä, joihin voimme panostaa ja samalla yhä parantaa toimintaamme. Ajatuksellisesti vastuullisuus on meille helppo ja luonteva, sehän on sisäänrakennettu koko toiminta-ajatukseemme.
Antti Mähönen
Hallituksen puheenjohtaja
Toimitusjohtajan katsaus
Vuoden 2023 talous oli vakaa ja hyvä, jonka turvin säätiö on kyennyt täyttämään säännöissä kerrottua velvoitettaan toteuttaa ammatillista koulutusta ja kuntoutusta. Viime vuosina koulutuksen osuus säätiön perustehtävästä on kasvanut kuntoutuksen valtakunnallisen muutoksen vuoksi. Asia näkyy sekä säätiön talouden että toiminnan suoritteissa. Säätiön toinen perustehtävä kuntoutus on suoritteina vähentynyt. Merkittävintä on ollut perinteisen laitoskuntoutuksen hiipuminen. Muutoksessa uutena toteutuksena on tullut mukaan etäkuntoutus sekä ammatillisen kuntoutuksen kasvanut osuus verrattuna aiemmin suurimittaiseen lääkinnälliseen kuntoutukseen. Säätiön säännöissä mainittu tehtävä tehdä kehittämis- ja tutkimustyötä toteutui usean kehittämishankkeen myötä. Tutkimustyö toteutui muun muassa usean erillisen tutkijan kanssa tehtynä yhteistyönä. Kiintoisana yksityiskohtana säätiön perinnetyö toteutui muun muassa säätiön 80-vuotishistorian alkaneena projektina sekä 1875 rakennetun suojellun kivinavetan peruskorjaustyönä.
Ammatillisen koulutuksen muuttuneen oppivelvollisuuden takia opiskelijamäärä pysyi merkittävän korkeana koko tarkastelujakson. Rahoituksen perusteena oleva opiskelijavuosikertymä oli noin 745 opiskelijavuotta. Tästä rahoitus kattoi 697 opiskelijavuotta. Valmentavien koulutusten osuus kasvoi edelleen. Opiskelijoista valtaosa oli oppivelvollisia. Uusia toimintayksiköitä perustettiin Sastamalaan ja Valkeakoskelle alueellisen kysynnän vaatimuksesta.
Vuoden alkupuoliskolla säätiön rakennusinvestointien viime vuosien suurin kohde Lahden Svinhufvudinkadulla oli viimeistelyvaiheessa ja valmistui kesään 2023 tultaessa. Tampereella alueen perustutkintokoulutus sai uudet ajanmukaiset tilat aivan ydinkeskustan tuntumasta. Energiahuollon osalta edellisvuonna merkittävästi kohonneiden energiahintojen nousua onnistuttiin torjumaan rakennuskannan supistamisella. Esimerkkinä hakkeen ja maakaasun vuoden 2021 kulutustasoa onnistuttiin alentamaan liki 40 % vuoden ensimmäiseen kvartaaliin tultaessa.
Kuntoutuksen merkittävin valmennustuote Nuotti kasvoi alkuvuodesta. Loppuvuodesta palvelussa tapahtui miltei täydellinen asiakaskato Kelan lopettaessa asiakasohjauksen palveluun. Asia aiheutti merkittävää muutostarvetta muun muassa palveluun kohdentuvan henkilöstön osalta. Myös Ely-keskuksen hankkima vaikeasti työllistyvien kohderyhmän työhönvalmennuspalvelu oli kysytty. Avire Oy:ssä alkuvuoden Kiila- ja Tules-kurssit kärsivät osin Kela-päätösten vajauksesta. Myös työnantajakohtaiset Kiila-ryhmät eivät osin toteutuneet varauksista huolimatta. Loppuvuodesta Aviren toteuttamat palvelut sen sijaan täyttyivät ja toteutuivat.
Säätiön aloitti 80-vuotis juhlavuoden 2025 valmistelut yhteistyössä Oy Spiritus Historiae Ab kanssa. Säätiön historiakoonnin ensimmäiset vaiheet valmistuivat luonnosasteelle. Yhteistyökumppani kokosi merkittävän arkistokoonnin sekä teki haastatteluja säätiön historiaan liittyvien henkilöiden kanssa.
Säätiön suunniteltu ja pitkän sijoitushorisontin omaava sijoitustoiminta kärsi edelleen vuonna 2023 sijoitusmarkkinoiden alakulosta osoittaen kohentumista vuoden jälkipuoliskolla. Talousmetsiin liittyvää hoitohakkuuta toteutettiin hoitosuunnitelman mukaisesti.
Säätiön seuraava kolmivuotisstrategia vuosille 2024–2026 muodostettiin monialaisen kuulemis-, keskustelu- ja tarkastelutyön pohjalta. Säätiön hallitus päätti seuraavan kolmivuotisjakson keskeiset painotukset loppuvuodesta 2023.
Jukka Kujala
toimitusjohtaja
rehtori
Ammatillinen koulutus
Johdannossa kerrottiin rahoituspohjana olevan opiskelijavuosimäärän ja toteutetun opiskelijavuosikertymän epäsuhdasta. Oppilaitos on tarkastelujakson aikana pyrkinyt neuvotellen kuntien kanssa sijoittamaan vailla koulutuspaikkaa olevat oppivelvolliset. Alueellisesti Pirkanmaa oli merkittävän määrällisen kasvun maakunta, mutta myös Päijät-Häme oli epäsuhtainen opiskelupaikkatarjonnan ja hakijamäärien suhteessa. Ammattiopistolle vuonna 2021 valmistunut Nokian toimintayksikkö täyttyi. Alueen koulutuskysyntään vastaamiseksi perustettiin lisäyksiköitä ja saatiin uutta opetustilaa myös Tampereen keskustan alueelta. Lahdessa valmistui uudet ajanmukaiset opetustilat koulutuskeskus Salpauksen kampusalueelle. Kanta-Hämeen opetustarjonta oli kysyntään nähden tasapainossa ja Janakkalan osalta voitiin tiivistää opetuksen käytössä olevaa tilakokonaisuutta opiskelija-asumista lukuun ottamatta.
Kehittämisen painopisteitä vuonna 2023 olivat:
• monipuoliset perustutkintokoulutukset
• valmentavien koulutusten joustavat siirtymät ja monipuoliset oppimisympäristöt
• energiatehokkaat ja ympäristönäkökohdat huomioivat toimintamallit
Vuonna 2023 käynnistynyt laaja tutkintouudistustyö vahvisti oppilaitoksen pedagogista toimintatapaa. Paikalliset valinnaiset tutkinnonosat ovat määrällisesti kasvaneet. Tarkasteluvuonna ammattiopiston toiminta-alue laajeni. Valkeakosken ammattiopiston tiloissa käynnistyi syksyllä TUVA/TELMA-koulutus ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän tiloissa Sastamalan Karkussa vastaavasti TELMA-koulutus.
Työelämässä tapahtuva oppiminen vahvistui ja ammattiopisto solmi useita uusia kumppanuussopimuksia uusien työelämäkumppaneiden kanssa. Myös henkilökunta kouluttautui työelämäkumppaneiden toimintaympäristöissä.
Opetusteknologian hyödyntäminen opetuksessa ja ohjauksessa oli vuoden 2023 keskeinen kehittämistavoite. UFO-hankkeessa kehitettiin virtuaalisia ja simuloituja oppimisympäristöjä ammattiopiston opiskelijakohderyhmälle.
Vuodenvaihteeseen päättyneessä VASKI-hankkeessa edistettiin kestävää kehitystä monilla tavoin. Hankkeessa käynnistettiin mm. hiilijalanjäljen laskenta. Työtä jatketaan ammattiopiston ja säätiön osalta valmistautuen vastuullisuutta kuvaavaan ESG-raportointiin. Hankkeessa myös kartoitettiin kestävän kehityksen toimia, kuvattiin Kiipulan vastuullisuutta www-sivustolle ja vastaavaa.
Opiskelijahyvinvointi
Yhteisöllistä opiskeluhuoltoa toteutettiin ennaltaehkäisevänä opiskeluhuoltona, jolla pyrittiin tukemaan koko oppilaitosyhteisöä. Yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä kokoontui seitsemän kertaa suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden yhteisöllistä toimintaa. Toimintaan kuului mm. erilaisia yhteisöllisiä teemapäiviä, henkilökunnan koulutusta ja kampanjoita (esim. kiusaamisen ehkäisy). Ammattiopiston johtokunta totesi suoritteet omavalvonnan raportoinnin kautta.
Yksilökohtaisella opiskeluhuollolla varmistettiin opiskeluterveydenhuollon palvelut (terveydenhoitajan ja lääkärin palvelut) sekä opiskeluun liittyvät psykososiaaliset palvelut (opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut).
Opiskelijahyvinvoinnin tukemiseksi oli käynnissä kaksi hanketta. Opiskelijahuollon kehittämishankkeen tavoitteena oli, että yhteisöllisen opiskeluhuollon ennaltaehkäisevä tuki sekä yksilökohtaisen opiskeluhuollon varhainen tuki olisivat kaikkien opiskelijoiden saatavilla yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Lisäksi opiskelijakunnan toiminnan kehittämistä ja opiskelijoiden osallisuutta lisättiin Opiskelijan äänellä -hankkeessa, joka on käynnissä vuoden 2025 loppuun.
Opiskelijakunta
Opiskelijoiden osallisuus toimintaympäristönsä kehittämiseen on ollut merkittävä kehittämiskohde sekä valtakunnallisesti että myös Kiipulan ammattiopistossa. Osallisuustoiminnan keskeinen toimielin on ollut opiskelijakunta. Opiskelijakunta teki aloitteita ja kehittämisehdotuksia, keräsi palautetta sekä osallistui uusien opiskelijoiden perehdyttämiseen. Valtakuntatasolla opiskelijakunta yhdessä tutoreiden kanssa osallistui Saku-Amistamo tapahtumaan.
Tarkasteluvuonna 2023 opiskelijakunnan hallitus kokoontui säännöllisesti lähes kuukausittain Teamsin ja lähitapaamisten muodossa. Vuonna 2023 opiskelijakunta piti yhdeksän kokousta. Opiskelijakunnan puheenjohtaja osallistui lisäksi ammattiopiston johtokunnan ja yhteisöllisen opiskelijahuoltoryhmän kokouksiin. Opiskelijakunta jakoi alkuvuodesta 2023 kiusaamisenehkäisykampanjan palkinnot. Voiton vei TELMA Janakkalan Älä ole Puupää -ehdotus. Kisa keskittyi koulukiusaamisen torjuntaan.
%
Tavoitteellisten opiskelijavuosien täyttöaste
perustutkintokoulutuksen päättänyttä
valmentavan koulutuksen päättänyttä
Koulutus numeroina
Vuonna 2023 perustutkintokoulutuksen päätti yhteensä 285 opiskelijaa. Perustutkintokoulutuksessa täyden tutkintotodistuksen sai 82 opiskelijaa ja osin mukautetun 66. Todistuksen tutkinnon osien suorittamisesta sai 71 opiskelijaa ja muun todistuksen 66 opiskelijaa.
Valmentavan koulutuksen päätti yhteensä 266 opiskelijaa. Tuva-koulutuksesta valmistui 195 opiskelijaa ja Telmasta 71. Suurin osa Tuva-koulutuksen käyneistä siirtyi ammatilliseen perustutkintokoulutukseen.
Täyttöaste oli 107 % , eli ammattiopistossa oli 7 % tavoitetta enemmän opiskelijoita. Ammattiopiston yhteiskunnallinen tehtävä on vaativan erityisen tuen opiskelijoiden koulutus. Vain 0,6 % opiskelijoista keskeytti opintonsa siten, että eroamisen syy ei ole tiedossa.
Kiipulassa opetus on työvaltaista. Aidoissa työympäristöissä annetut näytöt kertovat opetuksen tapahtuvan oikeilla työpaikoilla. Sijoittumisluvuissa näkyy jatkuva nouseva trendi. Lopulta opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä oloihinsa ja opintoihinsa Kiipulassa. Vakaa arvosana on tulosta vakaasta laatutyöstä.
Koulutuksen Keskeiset tunnusluvut
Keskeiset tunnusluvut 2023 | 2023 | 2022 | 2021 |
hakijasuhde yhteishaussa (ensisijaiset) | 1,2 | 1,6 | 1,7 |
hakijoita jatkuvassa haussa/hakijoita yhteishaussa | 460/692 | 447/723 | 252/789 |
tavoitteellisten opiskelijavuosien täyttöaste % | 107 | 99 | 105 |
eroamiset, joiden syy ei ole tiedossa (negatiivinen) | 0,6 | 3,5 | 3,4 |
läpäisyaste tutkintotavoitteisessa koulutuksessa % | 63 | 64 | 61 |
suoritettujen tutkintojen määrä | 148 | 142 | 153 |
suoritettujen tutkinnonosien määrä | 1484 | 1586 | 1692 |
perustutkinnossa suoritettujen osaamispisteiden määrä/opiskelijavuosi | 59 | 62 | 62 |
opintoihin kulunut aika perustutkinnoissa opiskelijavuosina | 2,6 | 2,3 | 2,2 |
sijoittuminen perustutkintokoulutuksesta, työllistyneet % * | 45 | 45 | 46 |
osaamisen osoittaminen työpaikalla, % näytöistä | 64 | 64 | 61 |
opiskelijapalautteiden keskiarvo (asteikolla 1-5) Aloittaneet/päättäneet | 4,3/4,1 | 4,2/4,2 | 4,3/4,2 |
opiskelijavuosikertymä/opiskelija | 0,54 | 0,5 | 0,56 |
Vuoden 2023 sijoittumiskyselyn mukaan melkein puolet eli 45 prosenttia Kiipulan ammattiopiston perustutkintokoulutuksesta valmistuneista työllistyy palkkatyöhön.
Perustutkinnoista valmistuneista Kiipulan opiskelijoista 32 prosenttia oli kyselyn aikaan työttömänä. Kahdeksan prosenttia oli sijoittuneena muutoin eli esimerkiksi työkokeilussa tai työhönvalmennuksessa. Kahdeksan prosenttia oli jatko-opinnoissa ja kahdeksan prosenttia muussa työssäolossa kuten työtoiminnassa, avotyössä tai kuntouttavassa työtoiminnassa.
Sijoittumiskyselyssä vastauksia saatiin 161 perustutkinnosta valmistuneelta. Kyselyn vastausprosentti oli 88 prosenttia.
- Palkkatyö 45%
- muu työssäolo 8%
- muu sijoittuminen* 8%
- opiskelu 8%
- työtön työnhakija 32%
* armeija, perhevapaa, eläke tms.
Kuntoutus
%
KELAN ryhmämuotoisten kurssien täyttöaste kurssin alkaessa
Nuotti-valmennuksen asiakastyytyväisyys
Kuntouttavat ja valmentavat palvelut
Johdannossa kuvattiin kaudelle sijoittuneita eri kuntoutuspalveluita ja niihin kohdistuneen kysynnän suuria vaihteluita vuoden eri ajankohdissa. Yleisenä huomiona on todettava, että taloudellisesti säätiön ja tytäryhtiön kuntoutusta on kyetty hoitamaan taloudellisesti kestävällä pohjalla jo peräkkäisinä vuosina. Säätiön toteuttama Nuotti-valmennus pärjäsi hyvin uuden sopimuskauden (1.12.2023-31.12.2026) kilpailutuksessa. Aiemman toiminta-alueen lisäksi Kiipulasäätiö valittiin palveluntuottajaksi Varsinais-Suomeen. Kesällä 2023 Kela kiristi Nuotti-palvelun myöntöedellytyksiä. Tämä näkyi asiakasmäärien jyrkkänä laskuna syyskaudella. Uudelle alkavalle sopimuskaudelle tämä muutos tuo isoja haasteita ja muutospaineita.
Avire Oy
Avire Oy:n toiminta ja talous oli vakaampaa vuoden loppupuoliskolla, mikä näkyy taloudellisesti hyvänä tuloksena alkuvuoden notkahduksesta huolimatta. Aviren kokoaikaisen henkilöstön määrä supistui entisestään, ollen vuoden lopussa 4. Tämän lisäksi Avirella on ollut tuntiyöntekijöitä. Ammatillisen kuntoutusselvityksen ensimmäinen tuotantovuosi ylitti odotukset niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti. Tules-kurssien täyttyminen vuoden loppupuoliskolla toi vakautta toimintaan. Kiila-kurssien kapasiteetti varattiin kokonaan, mutta toteuma-aste oli 8/12 myönnetystä kurssimäärästä. Työmarkkinoiden muutos, työhyvinvoinnin ennakointi ja yleiset työelämämuutokset olivat asian taustalla. Avire on luonut myös uutta toimintaa. Motivoiva haastattelu -koulutus (2 op) on otettu hyvin vastaan ja sen on suorittanut vuoden loppuun mennessä 75 henkilöä. Palaute koulutuksesta on ollut erinomaista. Kuntoutusasiakkaiden palautteet ovat olleet erinomaisia. Henkilökunnan ammattitaito ja osaaminen sekä toiminnan puitteet ovat saaneet numeerisen palautteen lisäksi sanallista kiitosta.
Tarkasteluvuonna järjestetyissä uusien vuonna 2024 alkavien sopimuskausien kilpailutuksissa Avire Oy menetti laitosmuotoisista Tules-kursseista valtaosan ja Kiila-kuntoutus menetettiin kokonaan. Menetettyjen sijaan Avire sai järjestettäväkseen uudelle sopimuskaudelle Tules etänä -kursseja.
Myynti- ja majoituspalvelut
Majoitusvuorokautta
Myyntipalvelun asiakastyytyväisyys
Myyntipalvelu
Myyntipalvelun henkilöstörakennetta uudistettiin vahvistamalla myyntihenkilöstön määrää. Samassa yhteydessä yrityspalvelujen nimi muutettiin Myyntipalveluksi. Kauden aikana myytävä palvelukapasiteetti olikin viikonloppuaikojen osalta kysyttyä, mutta arkiajoille on ollut koko vuoden ajalle myytävää palvelutoimintaa.
Myyntipalvelun keskeinen markkinatapahtuma Elojuhlat keräsi ennätysyleisön elokuun lopussa. Tapahtuma sai runsaasti huomiota ja yhteistyötarjouksia tulevien vuosien tapahtumiin.
Keskeiset tunnusluvut 2023 | 2023 | 2022 | 2021 |
asiakastyytyväisyys yritys- ja kokouspalvelut (asteikko 1-5) | 4,57 | 4,58 | 4,45 |
kokoustilaisuudet kpl (sis. laavun, kodan ja Kustaanhovin varaukset) | 127 | 108 | – |
leirit kpl | 43 | 44 | – |
liikuntatilojen vuokrausasiakkaat kpl | 11 | 10 | – |
myynti € | 456 787 | 420 902 | 341 165 |
Majoituspalvelut
Majoituspalveluissa Guest Housen rakennuksen ulkosiiven erillishuoneistot saivat uuden sisäilmeen ja uudistetun huoneistotekniikan. Guest Housea on vuosittain uudistettu pienimuotoisesti ja nyt oli vuorossa heikoimmin varustetut erillishuoneistot. Alkuvuodesta Guest Houseen majoittuivat sekä rakennusalan liikkuvat reissuhenkilöt että kuntoutuksen asiakkaat. Kesällä Guest Houseen sijoittuivat leiriläiset ja yksittäiset matkailijat.
Loppuvuodesta huonevarauksissa alkoi näkyä rakennusalan hiipunut markkina ja majoittujat koostuivat ainoastaan kuntoutuksen asiakkaista. Viikonloppukysyntä eri tapahtumien yhteydessä on jatkunut korkealla tasolla läpi vuoden. Majoitustoiminta on osa Kiipulan ammattiopiston matkailualan perustutkintokokonaisuutta, ja opiskelijat vastasivat osittain vastaanoton palveluista sekä huonevarauksiin liittyvästä huonehuollosta.
Keskeiset tunnusluvut 2023 | 2023 | 2022 | 2021 |
majoitustilojen käyttöaste % | 21,29 | 38 | 35 |
majoitusvuorokaudet | 7 394 | 8 676 | 8 421 |
myynti € | 186 816 | 187 515 | 172 624 |
Kiipula Gardens
Kiipula Gardensin toiminta tapahtui aiempaa pienemmässä katetun tuotannon pinta-alassa. Kasvihuone 6/7 oli jo vuoden 2022 lopussa poistettu käytöstä rakennuksen vanhentuneen tekniikan ja rakennuksen yleiskunnon vuoksi. Puutarha tehosti tilankäyttöä ja supisti erityisesti tukkumyyntiin kohdentuvaa kasvatustoimintaa. Kallis energia rasitti edelleen Gardensin toimintaa huolimatta supistuneesta puutarha-alasta.
Miinantorin kahvila on kärsinyt hankintojen vähäisestä ostomäärästä erityisesti kahvilatuotteiden osalta. Vuoden 2023 vaihteessa kahvilatoiminta yhdistettiin ravitsemiskeskus Rusthollin hankintarakenteeseen. Myös henkilöstön osalta Miinantorin kahvila siirtyi Rusthollin hoidettavaksi.
Gardens on toiminut opiskelijoiden oppimisympäristönä jo vuosikymmeniä. Uudistuvan maatalouden myötä pyydettiin loppuvuodesta kehittämiskumppaniksi asiantuntijapalvelu ProAgria. Yhteistyöosapuolen kanssa on tarkoituksena uudistaa sekä tuotantoa että ympäristöä vastaamaan kehittyvän maatalouden palvelukysyntää unohtamatta ammatillisen koulutuksen luonnonvara-alan pedagogisia näkökohtia.
Keskeiset tunnusluvut 2023 | 2023 | 2022 | 2021 |
kaupallisen toiminnan tuotot € | 640 963 | 761 566 | 722 070 |
Miinantorin myynti € | 188 700 | 190 362 | 172 193 |
Kehittäminen, kansainvälisyys ja kilpailutoiminta
hanketta
Vuonna 2023 Kiipulassa toimi kaikkiaan 26 erilaista hanketta. Pääosa hankkeista kohdentuu ammattiopiston toimintaan, mutta johtamisen ja tietohallinnan hankkeet vaikuttivat koko säätiön toimintaan. Hankkeissa oli mukana kymmeniä partnereita yhteistyökumppaneina.
Työelämäyhteistyötä tuettiin viidellä hankkeella. Johtaminen ja tietohallinta olivat kärkenä neljässä hankkeessa. Pedagogiikkaa ja ohjausta vietiin eteenpäin kuudella hankkeella. Hankkeiden myötä henkilöstön osaaminen kasvoi ja opiskelijat ja asiakkaat saivat entistä parempaa opetusta ja ohjausta. Tiedolla johtaminen vahvistui. Hankkeilla toteutettiin myös Kiipulan velvoitteisiin kuuluvaa asiantuntijapalvelua. Kiipula oli osallisena useammassa Opetushallituksen rahoittamassa opetustoimen henkilöstökoulutuksen hankkeessa.
Hanketyöllä tuettiin henkilöstön kykyä kohdata haastavasti käyttäytyviä opiskelijoita ja opiskelijoiden omaa opiskelijakuntatoimintaa. Opiskelijan äänen kuuleminen on opiskelujen sujumisen ja motivaation kannalta tärkeää.
Vuoden 2023 aikana päättyi yksi kansainvälinen digipedagogiikan kehittämishanke ja toinen alkoi. Vuoden aikana 38 opiskelijaa oli ulkomaanjaksolla 19 tukihenkilön kanssa. Henkilökuntaa osallistui liikkuvuuksiin ja kansainvälisiin kokouksiin alun toistakymmentä. Janakkalan Kiipulassa vieraili opettajaryhmät Puolasta, Espanjasta ja Hollannista.
Kilpailutoiminta
Maaliskuussa 2023 järjestettiin Ranskan Mezissä International Abilympics (IA) -kilpailut. Näihin vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaamisen maailmankisoihin osallistui Kiipulasta yksi kilpailija valmentajineen. Ammattiopisto Omnia järjesti toukokuussa Espoossa Taitaja-kilpailut. Kiipulasta finaaliin osallistui viisi kilpailijaa. Parhaiten sijoittui liiketoiminnan kilpailija Sheri Latvala, jonka voittopisteet 99/100 ovat tiettävästi kaikkien aikojen paras suoritus. Tapahtuma keräsi kaikkiaan 85 000 kävijää.
Henkilöstö
Henkilötyövuotta
Vuoden 2023 aikana uudistimme useita henkilöstöhallinnon käytäntöjä. Vuoden alussa otimme käyttöön uudet matkustuslinjaukset sekä kehityskeskustelukäytännöt. Myös henkilöstön palkitsemista, muistamisia sekä henkilöstöetuja uudistettiin ja yhdenmukaistettiin. Vuoden aikana aloitettiin yhdessä esihenkilöiden sekä henkilöstön kanssa työajanseuranta- ja työvuorosuunnittelujärjestelmän käyttöönotot. Työsopimusten allekirjoittamisessa otimme käyttöömme sähköisen allekirjoituksen. Lisäksi kehitimme edelleen järjestelmärajapintaan rekrytointijärjestelmän sekä HR-järjestelmän välillä.
Vuoden aikana laadittiin työyhteisön kehittämissuunnitelma sekä päivitettiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan liittyen keväällä 2023 toteutettiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely. Samassa yhteydessä tarkasteltiin myös häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilannetta sekä laadittiin niihin liittyviä henkilöstön ja esihenkilöiden ohjeistuksia.
Henkilöstön määrä on pysynyt vuonna 2023 samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstön keski-ikä oli 47 vuotta. Vuoden lopussa miesten osuus henkilöstöstä on 20 %, määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli 27 % henkilöstöstä ja osa-aikaisesti 25 % henkilöstöstä. Kiipulasäätiöstä eläkkeelle jäämisen ikä on viimeisen kolmen vuoden ajan noussut. Vuonna 2023 eläköidyttiin keskimäärin 64 vuoden 6 kuukauden iässä.
Sairauspoissaoloja on vuoden 2023 aikana ollut vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Henkilöstöä on vuoden aikana kannustettu hyödyntämään sairauspoissaoloissaan omailmoituskäytäntöjä, jotta panostuksia työterveyshuollon toiminnassa voidaan entistä paremmin suunnata vaikuttavaan toimintaan.
Syksyn esihenkilöpäivillä teemoina olivat esihenkilön vuorovaikutus, työyhteisön psykologinen turvallisuus, työelämän näkökulmat ja ratkaisut sekä strategiatyö.
Vuoden loppupuolella käytiin kuntoutus- ja valmennuspalveluiden Nuotti-valmennusta koskevat muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena osa henkilöstöstä oli lomautettuna kuukaudesta kahteen vuoden 2024 alussa.
521
Henkilöstön määrä vuoden 2023 lopussa.
%
Määräaikaiset
Henkilöstön keski-ikä
Talous
Varsinaisen toiminnan tuotot (milj. €)
Tilikauden ylijäämä (milj. €)
Omavaraisuusaste
Taloudellisesta näkökulmasta vuosi 2023 oli sitä edeltänyttä vuotta vakaampi. Uusia suuria myllerryksiä ei ilmennyt, kun Venäjän aloittaman hyökkäyssodan taloudellisiin sivuvaikutuksiin oli ehditty sopeutua niin markkinoilla kuin Kiipulassakin. Kustannusten nousun hidastuminen ja koronlaskujen odotus leimasivat talousnäkymiä. Tässä ympäristössä säätiön varsinaisen toiminnan tuotot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 2,9 M€ ollen 35,7 M€ (32,8 M€). Säätiön varsinaisen toiminnan kulut olivat 32,2 M€ (29,5 M€). Kokonaisuudessaan säätiön tuotot olivat 35,9 M€ (33,0 M€), kulut 32,4 M€ (29,6 M€) ja säätiön tulos oli 3,5 M€ (3,4 M€) ylijäämäinen.
Kiipulasäätiöstä tuli konserni syyskuun lopussa 2017 Avire Oy:n yrityskaupan myötä. Kiipulasäätiö omistaa Avire Oy:n koko osakekannan ja konserni yhdistellään hankintamenomenetelmällä omistusajalta. Kiipulasäätiön ja konsernin taloudellinen tilanne oli hyvä vuonna 2023.
Koulutuksen toimialalla tuotot olivat 32,9 M€ (edellisenä vuonna 30,4 M€). Kasvua edelliseen vuoteen oli 2,5 M€ ja se tuli pääosin valtionosuuksien kasvusta. Koulutuksen kulut olivat 28,9 M€ (26,7 M€). Henkilöstökulut 20,4 M€ oli suurin yksittäinen kuluerä. Tilikauden ylijäämä oli 4,0 M€ (3,7 M€).
Myynti- ja majoituspalveluissa tilikauden tuotot olivat 644 t€, jotka ylittivät budjetoidut tuotot sekä edellisen vuodet tuotot. Kulujen merkittävän kasvun vuoksi tulos oli selvästi alijäämäinen 93 t€ ( -32 t€).
Toiminnan supistamisen vuoksi Kiipula Gardensin tuotot laskivat ja olivat 673 t€ (876 t€) jääden vain hieman budjetoidusta. Kulut supistuivat myös mutta ylittivät budjetoidun, joten tulos painui 320 t€ alijäämäiseksi (-280 t€). Gardensilla sekä puutarhan että kahvilan toiminta oli alijäämäistä.
Kuntouttavien ja valmentavien palvelujen tuotot kasvoivat edelleen hieman ja olivat 1,1 M€ (1,1 M€). Ne ylittivät selvästi budjetin. Tilikauden ylijäämä 126 t€ (188 t€) laski kulujen nousun myötä. Toimialan palveluista Nuotti- valmennus teki valtaosan sekä myynnistä että tuloksesta.
Säätiön muut toiminnot, hallinto ja tukipalvelut olivat varsinaisen toiminnan osalta kokonaisuudessaan lähellä vuoden 2022 tasoa. Tuotot olivat 464 t€ (420 t€) ja sisäinen laskutus 1,3 M€ (1,5 M€).
Kiipulasäätiö-konsernin tuotot olivat 36,4 milj. euroa, kulut 32,8 milj. euroa ja tilikauden ylijäämä 3,6 milj. euroa.
Investoinnit ja rahoitus
Päättyneen tilikauden merkittävin investointi oli Lahdessa kesällä 2022 aloitettu ja kesällä 2023 valmistunut asuntola- ja koulurakennuksen peruskorjaushanke, jota varten säätiö otti lainaa 2,0 M€. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 5,1 M€ ja toteuma 5,0 M€. Janakkalan toimipaikassa aloitettiin vanhan kivinavetan peruskorjaus ja laajennus nykyaikaisiksi opetustiloiksi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1,9 M€, ja keskeneräisiin rakennusprojekteihin on hankkeesta 31.12.2023 mennessä aktivoitu 0,9 M€. Lisäksi Janakkalan toimipaikassa tehtiin opiskelijatalojen 3 ja 4 julkisivusaneeraus 498 000 eurolla. Janakkalan alueen rakennuskannan karsimista jatkettiin purkamalla kasvihuoneet 6 ja 7. Rakennuskannan karsimisesta huolimatta näköpiirissä on poistojen kasvaminen, sillä isot peruskorjaushankkeet lisäävät poistettavan käyttöomaisuuden määrää. Vuoden 2023 ylijäämä luo tarvittavaa taloudellista puskuria tätä varten.
Sijoitustoiminta
Vuonna 2023 sijoitusmarkkinoita leimasi pitkään alakulo, mutta vuoden loppupuoliskolla tilanne muuttui valoisammaksi. Isossa kuvassa korkeana pysynyt inflaatio johti siihen, etteivät keskuspankit laskeneet ohjauskorkojaan, vaikka talouden yleinen tilanne olisi sitä kaivannutkin.
Tilikaudella 2021 Kiipulasäätiössä tehtiin sijoitustoiminnan järjestelyjä ja kotiutettiin sijoituksia hetkellisesti, minkä vuoksi silloin kirjattiin lähes miljoonan euron myyntivoitot. Tilanne normalisoitui tilikaudella 2022. Tilikaudella 2023 sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuottojäämä oli 10 000 € (edellisenä vuonna 11 000 €), mikä kuvastaa myös säätiön linjaa kasvattaa sijoituspääomaa tulosvaikutuksen sijaan. Tilikauden lopussa sijoitusten kirjanpitoarvo oli 7,4 M€ euroa. Noteerattujen sijoitusten kirjanpitoarvo on 6,6 M€ ja markkina-arvo 7,9 M€.
Sijoitusten allokaatio on noudattanut Kiipulasäätiön voimassa olevan sijoitussuunnitelman mukaista sijoitusten perusallokaatiota sen vaihteluväli huomioiden.
Säätiön omavaraisuus on 80,7 (75,3) ja maksuvalmius 1,6 (1,6). Molemmat tunnusluvut ovat edelleen erinomaisella tasolla. Omavaraisuus parani sekä oman pääoman kasvamisen että vieraan pääoman pienenemisen vuoksi. Maksuvalmiuden laskentatapaa on muutettu vuoden 2023 siten, että mukana ei ole pysyvien vastaavien rahoitusarvopapereita, vaan vaihtuvien vastaavien lyhytaikaiset saamiset sekä rahat ja pankkisaamiset.
Organisaatio
Hallintoneuvosto
Toimikaudelle 2022–2024 hallintoneuvoston jäsenten valinta tehtiin hallintoneuvoston kokouksessa 23.11.2021. Hallintoneuvoston kokoonpanoa täydennettiin hallintoneuvoston kokouksessa 22.11.2022.
- Erhola Marina, johtaja (puheenjohtaja)
- Ahonen Karoliina, kehitysjohtaja
- Kontu Elina, professori
- Kesä Mikko, työllisyysasiantuntija, tutkimusyrittäjä
- Haukka Juha, toimitusjohtaja
- Siren Timo, hallinto- ja henkilöstöjohtaja (el.)
- Vierikko Esa, maajohtaja
- Selänpää Evelina, toimitusjohtaja (1.1.–22.11.2022)
- Pakarinen Jaana, toimitusjohtaja (22.11.2022 alkaen)
- Myllykangas Sari, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
- Aro Susanna, koulutusjohtaja
- Ylipaavalniemi Jouko, yhteysjohtaja (varapuheenjohtaja) (1.1.–22.11.2022)
- Laine Toni K., maakuntajohtaja (varapuheenjohtaja) (22.11.2022 alkaen)
- Hertsi Juha, aluekehityspäällikkö
- Raudasoja Anu, koulutuspäällikkö
- Ylikerälä Sirpa, lehtori
- Hyttinen Markku, toiminnanjohtaja
- Mänty Tarja, johtaja (el.)
Filha ry:n nimeämät
- Heinonen Aulikki, kunnanjohtaja (el.)
- Rainio Riitta, hallitusneuvos
- Moilanen Eeva-Liisa, varatuomari
- Vasankari Tuula, pääsihteeri
Kiipulan suvun edustaja
- Kassari Yrjö, tilanomistaja
- Kassari Paavo, agronomi
Janakkalan kunnan nimeämä
- Siltala Reijo, kunnanjohtaja
- Halen Juha, talousjohtaja
Hallintoneuvosto kokoontui kaksi kertaa. Hallintoneuvoston sihteerinä toimi säätiön asiamies, toimitusjohtaja Jukka Kujala.
Kiipulasäätiön hallitus
- Mähönen Antti, hallintojohtaja, VT (puheenjohtaja)
- Eerikäinen Jussi, toimitusjohtaja
- Hannula Mirja, johtava asiantuntija (varapuheenjohtaja)
- Jääheimo Jaana, toimitusjohtaja
- Kivelä Kimmo, asiakkuusjohtaja
- Virtainlahti Sanna, henkilöstöjohtaja
Hallitus kokoontui 8 kertaa. Hallituksen sihteerinä toimi säätiön toimitusjohtaja, asiamies Jukka Kujala.
Tilintarkastajat
Oy Tuokko Ltd
tilintarkastastusyhteisö
Latvala Terhi KHT, päävastuullinen tilintarkastaja
Kiipulasäätiön johtoryhmä
- Kujala Jukka, toimitusjohtaja, rehtori, puheenjohtaja
- Laajalehto Anniina, henkilöstöjohtaja
- Mäkelä Pasi, talousjohtaja
- Ruohonen Ritva, hallintopäällikkö, johtoryhmän sihteeri
- Saari Anne, apulaisrehtori
Ammattiopiston johtokunta
- Rajakangas Ulla-Maija, toimitusjohtaja (puheenjohtaja)
- Wilpola Jouni, sivistysjohtaja
- Tarri Atte, päiväkotiyrittäjä
- Rinta-Harri Joonas, päiväkotijohtaja
- Lehtinen Sonia, Software Consultant
- Halinen Helena, ratsastusterapiayrittäjä
- Latvaniemi Heidi
- Ääri Helle-Maria
- Seppälä Anne K, opettaja
- Saari Olli, opettaja
- Toivola Eeva, psykologi, (varapuheenjohtaja)
- Heikkinen Elina, fysioterapeutti
- Tuomola Aleksi, opiskelija
- Lohela Aaro-Veikka (kevät -23 saakka) /Karttunen Nikola, opiskelija, (syksy -23 alkaen)
- Vartiainen Mea, opiskelija (syksy -22 alkaen)
- Nurkki Joakim, opiskelija (kevät -23 saakka) / Tammela Ilonen, opiskelija (syksy -23 alkaen)
Rehtori Jukka Kujala toimi johtokunnan esittelijänä ja sihteerinä.