Työuralle-podcastin litterointi

Tervetuloa Työuralle –hankkeen podcastiin. Tämä ensimmäinen äänite kertoo lyhyesti hankkeesta ja sen tavoitteista. Lisäksi avataan syitä podcast –sarjan luomiselle. Minun nimeni on Kati Jokio, ja toimin hankkeen projektipäällikkönä Kiipulan ammattiopistossa. 

Työuralle on ESR-rahoitteinen hanke, jonka hallinnoinnista vastaa Kiipula. Osatoteuttajina hankkeessa toimivat Ammattiopisto Tavastia, Forssan ammatti-instituutti, Hyria, sekä HAMK:n ammatillinen opettajakorkeakoulu. Hanke on alkanut helmikuussa 2018 ja päättyy heinäkuun loppuun 2020, eli kyseessä on reilun kahden vuoden hanke. Työuralle on Kanta-Hämeen alueella toteutettava uraohjauksen kehittämishanke. 

Työuralle –hankkeen kohderyhmänä on ammatillisen koulutuksen opiskelijat näissä meidän oppilaitoksissa. Sen lisäksi välillisinä kohderyhminä on opetus- ja ohjaushenkilökunnat, TE-hallinto, järjestöt ja työpajat, sekä tietenkin työnantajat.  

Hankkeessa on kartoitettu alueen ammatillisten oppilaitosten uraohjauksen käytäntöjä ja toimia, ja uudistettu sekä kehitetty uraohjausjärjestelmiä. Ollaan kuunneltu opettajien ja ohjaajien mielipiteitä ja ajatuksia uraohjauksesta, mutta ensiarvoisen tärkeää on ollut kuunnella opiskelijoiden näkemyksiä – heidänhän nimenomaan tulee saada hankkeesta hyötyä, että saavat sellaista uraohjausta, mikä heidän siirtymistään työelämään helpottaa.  

Me ollaan tehty ennen tätä hanketta kaikki oppilaitokset yhteistyötä TE-hallinnon kanssa, mut nyt sitä on entisestään kehitetty. Yksi merkittävä tekijä tässä on Ohjaamot. Yritysyhteistyö on ollut vahvaa, ja hankkeen tavoitteiden mukaisesti henkilöstöpalveluyritykset on otettu tiiviimmin mukaan remmiin. Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden yksi tärkeimmistä kontakteista on järjestöt, jotka on ehkä pieni mutta sitäkin merkityksellisempi tekijä työllistäjänä. Järjestöyhteistyö Kanta-Hämeessä on verkostoitunut tosi hyvin, ja me ollaan hankkeen aikana tultu mukaan siihen porukkaan tuomaan omaa näkökulmaamme.  

Kiipulan erityisenä tehtävänä tässä hankkeessa on tuoda sitä erityisopetuksen näkökulmaa ja uutta osaamista muihin oppilaitoksiin. Tällä podcast –sarjalla me voidaan kuitenkin antaa ehkä tukea myös työpaikoille, että siellä ehkä voidaan ymmärtää paremmin tukea tarvitsevia työntekijöitä, ja sitä kautta jeesiä töiden räätälöinnissä jokaiselle sopivaksi. Me tietysti tässä hankkeessa ja koko Kiipulassa nähdään, että kaikilla on oikeus saada tehdä työtä. Lisätietoja hankkeesta saa osoitteesta työuralle.fi, ja suoraan minulta sähköpostilla kati.jokio@kiipula.fi.   

Tämä esittely aloittaa podcastien sarjan, joista kussakin nostetaan esiin erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaukseen liittyviä olennaisia seikkoja. Tavoitteena on, että äänitteitä voi kuunnella avoimesti kuka tahansa melkein missä tahansa. Tätä kautta me saadaan tieto kulkemaan niin, että se ei ole ajasta ja paikasta riippuvaa. Oppilaitoksissa saa tai joutuu aina lukemaan paljon, joten tässä välttyy siltäkin. Voi vaikka pitää silmiä kiinni, kun kuuntelee. 

Toinen vinkki on, että kuuntelette näitä podcasteja vaikka tiimipalavereissa. Samalla voi lisätä työhyvinvointia! Lähtekää ulos kävelylle kuulokkeet korvissa. Työnantajatkin tästä hyötyvät, kun voidaan yhdistää tehokas työnteko hyvinvoivaan työyhteisöön! Me tahdotaan antaa ajateltavaa sekä mahdollisesti työkaluja opettajille ja ohjaajille, mitä kannattaa ottaa huomioon tukea tarvitsevan opiskelijan ohjauksessa ja urasuunnittelussa. 

Jokaista opiskelijaa tulee ohjata YKSILÖLLISESTI, myös uraohjauksen näkökulmasta. Me ei siis olla tarjoamassa valmiita sapluunoja, koska sellaisia ei ole hyödyllistä luoda. Nää podcastit käsittelee nimenomaan erilaista tukea tarvitsevien henkilöiden uraohjausta.  

Kiipula on oppilaitos, jonka opiskelijakunta on vaativan erityisen tuen tarpeessa. Tästä syystä henkilökunnalla on kokemusta ja osaamista monenlaisen tuen tarpeessa olevan opiskelijan ohjaamisesta ja siirtymistä TAI siirtymättömyydestä työelämään. Vaikka työvoimapula on Suomessa ilmeinen, silti monet tuen tarpeessa opiskeluaikana olleet opiskelijat putoaa siitä työelämän kelkasta. Maailmaa me ei pelkästään näillä podcasteilla pelasteta, mut pieni pala kerrallaan jaetaan omaa osaamistamme kaikkien käyttöön. Kiitos jo nyt omasta ja hankkeen puolesta mielenkiinnosta tuen tarvitsijoiden ohjaamista kohtaan! 

Tämä on Työuralle –hankkeen podcast. Mun nimi on Kati Jokio, ja mä toimin tämän hankkeen projektipäällikkönä Kiipulan ammattiopistossa. Mä puhun teille tässä seuraavassa työn merkityksestä osatyökykyiselle. 

Lapsena mun ura on selvä. Musta tulee eläinlääkäri. Kunnes musta ei enää tulekaan eläinlääkäriä, kun mun tarvis hoitaa myös jotain käärmeitä. Hyi. Mut lapsista mä tykkään! Musta tulee lastenhoitaja. Paitsi että ei tuu, koska sit mun tarvis opiskeluaikana käydä harjoittelussa vanhainkodissa. Ja sit mä pelkään vanhuksia. Mut sit mä tiedän! Musta tulee kampaaja! Mulle on aina sanottu, että mä laitan aina tosi nätisti kaikkien hiukset. Sit mä opiskelen kampaajaksi, teen sitä työtä, kunnes mä huomaan, että mulle tulee kauheet allergiaoireet niistä myrkyistä. Ja mun täytyy taas etsiä uusi työ. Nyt vaan tilanne on se, että mä oon kuntoutuja, kun mun terveys meni niin huonoon kuntoon siinä kampaajahommassa. 

Tämä lyhyt kertomus oli fiktiivinen, mutta täysin mahdollinen. Joka vuosi varsin moni ihminen huomaa olevansa tai tarvitsevansa opiskelussaan erityistä tukea. Tuen tarve voi olla synnynnäinen, tai sitten se voi kehittyä ajan kuluessa – tai voit joutua yhtäkkiä onnettomuuteen, jolloin moni asia voi tulla eteen uudelleen opeteltavaksi. Erityinen tuki ja vaativa erityinen tuki ovatkin kovin moniselitteisiä asioita, vaikka usein huomaa, että ammatillisesta erityisoppilaitoksesta valmistunut saa vähintäänkin epäilevää kohtaamista osakseen. Häntä voidaan jo ennakkoajatuksena pitää vaikeana opettaa, osaamattomana tai taakkana työpaikalleen, jopa ennen kuin henkilöä on edes tavattu.  

Miksi sitten kaikkien pitäisi päästä töihin? Eikö olisi mukavaa olla eläkkeellä, ja touhuta kaikkea kivaa? Työssäkäyvä varmasti usein näin ajatteleekin, kun elää kiireisiä ruuhkavuosiaan. Nuorella, vasta ammatillisesta koulutuksesta valmistuneella on kuitenkin työuraa jäljellä melkein 50 vuotta. Tuo aikako pitäisi täyttää kivan touhuamisella? Elämässä tulee olla sisältöä, eikä touhuilu useimmillekaan riitä, varsinkin, jos on opiskellut ammatin, ja ajattelee pääsevänsä työtä tekemään, kuin kuka tahansa muukin ihminen. Ammatillisessa koulutuksessa ei vaativan erityisen tuen opiskelijankaan kohdalla touhuilla, vaan opiskellaan yksilöllisesti kohti päämäärää, jonka tulee pääsääntöisesti olla työelämä. Kolme vuotta päämäärätietoisesti opiskellut henkilö voi karvaasti kuitenkin kokea, että koulutuksen ja vaivannäön tulos ei johdakaan työhön, vaan eläkkeelle. Pettymys on karvas, ja se on ihan yhtä karvas ammatillista erityisopetusta saaneelle kuin ilman tukea opiskelleellekin.   

Työn rooli meidän kaikkien elämässä on niin päivänselvä, että sitä ei juuri tule edes ajateltua. Työ saa meidät heräämään töihin aamulla (tai illalla, riippuu työn rytmistä). Työssä meillä on tietyt tehtävät, jotka meidän tulee tehdä. Käymme kahvilla työkavereiden kanssa, ja kerrotaan kuulumiset. Lounaalla jutellaan niitä näitä, ja jopa ratkaistaan ongelmia. Kerrotaan ehkä, kun on paha mieli, kerrotaan myös, kun on hyvä mieli. Työpäivä päättyy, menet kotiin, ruokit kissan, lähdet kauppaan, syöt, katsot telkkaria ja menet nukkumaan. Perjantai kun koittaa, alkaa viikonloppu ja voit rentoutua. Joululoma on lomaa, hiihtoloma on lomaa, pääsiäinen on lomaa, ja kesällä vasta lomaa onkin! Kaikki tämä loma tuntuu juhlalta!  

Paitsi jos sulla ei ole muuta kuin lomaa. Ei tarvitse noudattaa päivärytmiä, ja usein nukutkin, kun muut ovat hereillä. Juttelet ehkä jonkun kanssa, et kuitenkaan joka päivä. Jos sinulla on vaikeaa liikkua, et välttämättä poistu asunnostasi päiväkausiin. Sitten huomaat, että sinulle tulee paha mieli. Paha mieli pahenee, eikä sinulla ole ketään kenelle kertoa, tai et halua kertoa, koska sua nolottaa olla tällainen. Ihmiset juhlii lomiaan, mutta sulle joulu on ihan sama kuin mikä tahansa viikonloppu. Kesällä ehkä jaksaisit olla ulkona ihmisten kanssa, mutta loputkin kaverit, joilla ei ole ollut talvisaikaan töitä, ovat kesätöissä. Ja sä oot yksin. 

Tämä viesti toistuu monesta tuutista, ja onneksi työllisyys on parantunutkin. Se nimittäin parantaa elämänlaatua! Työssä on nimittäin sellainen jännä juttu, että useimmilla se myös vaikuttaa raha-asioihin. Työstä saa palkkaa, jolla voi ostaa enemmän ruokaa, telkkarin ja uudet sukat. Osatyökykyiseksi valmistunut erityisen tuen opiskelija saa usein eläkettä. Se on jotain 600€ pintaan. Siihen päälle on kuitenkin mahdollista ansaita työllä lisää melkein 800€! Se, onko sulla kuussa rahaa elämiseen vaikka vuokran jälkeen 200€ vai 1000€ on hiukan eri juttu. Sen pystyy kyllä paatuneinkin kapitalisti huomaamaan, että oikeus työhön ja lisäansioihin on kaikilla. Tai jos ei huomaa, kapitalistilla on huono laskupää.  

Mitä se osa-aikatyö sitten käytännössä tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että työntekijä on paikalla joka päivä viisi tuntia. Se ei tarkoita myöskään sitä, että työntekijä ylipäätään olisi paikalla joka päivä. Se voi sitä tarkoittaa, mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että työntekijä on paikalla kolme tai kuusi tuntia viikossa. Ja työnantajan pitäis muistaa, että hän ei työntekijää, jos osatyökykyisen palkkaa vaan muutamaksi tunniksi viikossa. Se on kaikkien näiden edellä mainittujen hyötyjen valossa hieno homma, edes noi muutamat tunnit. 

Lasketaas vähän. Eli sä otat osatyökykyisen sulle töihin kuudeksi tunniksi per viikko. Laitetaan siihen tuollainen 12€ per tunti palkaksi. Viikossa se tarkoittaa 72€, kuukaudessa 288€ palkkaa työntekijälle – pois verot sun muut. Sulle työnantajana se tarkoittaa 1,3:n kertoimella, kun otetaan siis sivukulut mukaan, menoa tuollaiset 375€. Monella osatyökykyisellä voi olla jopa 50%:n palkkatukioikeus, jonka saa sekä palkka- että sivukuluista. Se taas tarkoittaa, että jonkun nuoren osatyökykyisen työelämän pelastaminen maksaa työnantajalle 187,50€.  

Nyt sitten mietitään, että tarvii sitä nuorta jonkun ohjatakin, ja kuka sen sitten maksaa. Työkkäristä saa sellaista rahaa, kuin työolosuhteiden järjestelytuki. Sitä voi saada työntekijän palkanmaksuun vuodeksi, 20 tuntia kuussa. Se taas tarkoittaa sitä, että jos nuori on töissä kuukaudessa 24 tuntia, se on töissä vaan neljä tuntia niin, että sillä ei ole ohjaajaa koko ajan mukana. Ja valtio siis maksaa noi 20 tuntia, ja osatyökykyinen saa palkkatuen, niin se tarkoittaa vuoden ajan koko lailla käytännössä sitä, että työnantajalla on joka viikko monta tuntia ilmaista työvoimaa. 

Sit meillä on tietty vielä jäljellä moraalikysymys. Mikä oikeus meillä on laittaa syrjään joku ihminen vaan siksi, että se ei osaa tehdä joitain asioita niin hyvin kuin muut? Mikä oikeus meillä on päättää, mitä joku voi oppia, ja mitä ei? Millä oikeudella me viedään nuorelta mahdollisuus parempaan elämään? Mun vastaus on, että meillä ei ole sitä oikeutta. Tänä päivänä työnantajat, jotka on valmiita osatyökykyisiä työllistämään, on niitä, jotka on haluttuja työnantajia. Sellaiset yritykset saa työntekijöitä, koska niille tulee hyvä maine reiluina, oikeudenmukaisina työnantajina. Työnantaja voi jopa markkinoida yrityksen toimintaa sillä.  

Se on nykyään nimittäin kilpailuvaltti, kun on tarjota työntekijälle tasa-arvoinen, hyväksyvä työilmapiiri. Todennäköistä on, että jossain vaiheessa yrityksessä käydään lujaa epämukavuusalueilla, mutta kun se myrsky vesilasissa tasoittuu, tilanne on parempi kuin se on ollutkaan.  

Nyt työnantajalta voisi kysyä, että miksei sulla oo nuorta osatyökykyistä palkkalistoilla? 

Kaikki tietää, että työvoimapula on paha, ja pahemmaksi menee. Me oppilaitoksissa jeesitään tosi mielellämme siinä, että työnantaja saa helpotusta siihen. Meiltä saa neuvontaa ja ohjausta. Me tarjotaan myös koulutusta työntekijöille, että ne osaa paremmin ohjata tukea tarvitsevaa oppimaan työtään. Me autetaan myös työnantajaa hakemaan rahoitusta Työkkäristä, ja ne neuvoo siellä sua tosi mielellään ihan suoraankin.  

Mä nyt oman näkemykseni perusteella kerroin ajatuksia siitä, mitä osatyökykyisen nuoren työuraan liittyy. Nää ei tietty ollu ainoita asioita, mut jotain nostoja ja ajatuksen herättäjiä. Toivottavasti sait jotain irti! 

Hei, olen Marjo Siekkinen Kiipulan ammattiopistosta ja toimin työelämäkoordinaattorina täällä ja toimin työelämähankkeen projektityöntekijänä. Työkuvaani siis kuuluu työelämäyhteistyö ja ajattelinkin tässä podcastissa käydä hieman läpi sitä näkökulmaa, että mitä se työnajantajayhteistyö oikeasti on ja mitä se tarkoittaa meidän oppilaitoksemme näkökulmasta. Kiipulan ammattiopiston opiskelijat ovat tukea tarvitsevia, ja heistä siis osa on osatyökykyisiä. Mitä sitten osatyökykyisyys tai osatyökyvyttymyys tarkoittaa. Käytännön tasolla osatyökykyisyys voi olla sitä, että ihminen ei pysty tekemään kokonaista työaikaa tai hän ei pysty tekemään kaikkia erilaisia työtehtäviä tai että hän tarvitsee enemmän tukea työssään. Se, että onko se sitten osatyökyvyttömyyttä vai osatyökykyisyyttä on mielestäni työelämäyhteistyössä tärkeä näkökulma. Itse toivoisin, että me kaikki näkisimme sen, että meillä on reservissä iso määrä ihmisiä, jotka ovat osatyökykyisiä ja tietynlaisella tuella pystyisivät tekemään jonkin osan siitä työtaakasta, joka tässä yhteiskunnassa meille kaikille on jaettu. Kuinka me sitten työelämän kanssa tehtävässä yhteistyössä voisimme tukea tätä osatyökykyisten siirtymistä työmarkkinoille? Tärkeintä tässä yhteistyössä on se, että oikeasti teemme sitä kumppaneina. Sen täytyy olla kaikille osapuolille kannattavaa ja vaikuttavaa työtä ja sen täytyy olla avointa ja sellaista kumppanuutta, jossa me oikeasti luotamme toisiimme. Se oikeastaan lähtee siitä kumppanuudesta mitä me arkipäivän työssä teemme, kuinka me yhteistyössä mietimme asioita ja mietimme niitä työllistymisen mahdollisuuksia siellä työelämässä. Niin, mitä se sitten käytännössä olisi? Käytännön tasolla se on varmastikin sitä, että meidän opettajamme jalkautuvat työelämään, tulevat sinne opiskelijoiden kanssa. Käytännössä oppisopimus on sellainen muoto opiskelusta, jossa tämä varmasti toteutuu. Opiskelija on paljon töissä ja opettaja käy tukemassa työpaikalla sekä työpaikkaa että opiskelijaa. Mutta sen lisäksi voisi olla paljon muutakin – yhteiset tapahtumat, yhteiset projektit, vierailut puolin ja toisin voisivat madaltaa kynnystä sille, että yhteistyötä olisi helpompi tehdä, tulisi niitä oikeita kumppanuuksia. Olisitko siis sinä kenties tai sinun työpaikkasi innokas lähtemään tällaiseen kumppanuuteen? Rohkeasti kokeilemaan osatyökykyisten työllistämistä, kenties tutustumaan oppilaitosympäristöön tai ottaa meidän opiskelijoitamme tutustumaan työpaikallenne? Me Kiipulassa toivotamme teidät kaikki työantajat tervetulleeksi tutustumaan meidän toimintaamme ihan milloin tahansa, meillä on aina avoimet ovet ja toivomme, että yhteistyömuotoja löytyy hyvin erilaisia tapoja tehdä.

Marjo: Mulla on tässä vieressäni Maarit Reiman, joka on pitkän linjan liiketoiminnan opettajana, toiminut Kiipulassa ja hänellä on hyvin työvaltaisia ryhmiä. Kerrotko Maarit vähän, että mitä tarkoittaa työvaltainen ryhmä ja miten tämmöiseen on päädytty?

Maarit:  No, miten tähän on päädytty, niin monien erilaisten kokeilujen kauttahan me ollaan tähän päädytty, että vuodesta 2009 mulla on ollut ilo ja kunnia tehdä tätä työvaltaisuutta ja kehittää sitä ja me ollaan kokeiltu monenlaisia juttuja ja tota, aina on ollut se idea, että valtaosa opinnoista tapahtuu työpaikalla ja tota, tällä hetkellä tilanne on ollut jo useamman vuoden se, että opiskelijat asuvat siellä omalla kotipaikkakunnallaan ja käyvät siellä töissä ja me tarjotaan sitten se opetus- ja ohjauspalvelu heille sinne. Aika monella se on ihan yksilölliset tavoitteet ovat kaikilla ja sitten ne tehtävät räätälöidään sen työpaikan työtehtävien perusteella. Ja sitten kun on näitä muita aineita kuin ammatilliset aineet niin siinäkin on kokeiltu monenlaisia erilaisia tapoja toimia ja tällä hetkellä tietyissä YTO-aineissa on semmoinen käytäntö, että niiden kyseisten aineiden opettaja antaa erilaisia tehtäväpaketteja riippuen siitä opiskelijan tasosta. Me käymme aina semmoisen keskustelun ja sitten, tuota, minä tai työpari, kumpi sattuu olemaan silloin paikalla aina ohjataan ja viedään sitä opiskelua eteenpäin ja sitten tämä kyseinen YTO-opettaja tekee sen arvioinnin, mutta valtaosa näistä YTO-aineistakin on sisällytetty sitten ammatillisten aineiden sisälle ja arviointi tapahtuu sitten näytössä. Ja nämä opiskelijat ovat sillä tavalla, että kolmen vuoden aikana mitä opinnot periaatteessa kestävät, jos ei ole mitään aikaisempia koulutuksia, niin tuota, eivät välttämättä koskaan käy täällä Kiipulan kampuksella eli kaikki tapahtuu etänä ja mikä on tässä koulutusmuodossa minun mielestäni niin kuin, no tämä on elämäntilanne-riippuvaista, jotkut eivät vain pysty tai kykene tulemaan jostain syystä tänne opiskelemaan tai elämän tilanne on muuten semmoinen, että kotipaikkakunnalla täytyy tämä homma toteuttaa, niin tuota, heitähän tämä palvelee tosi hyvin.

Marjo: Sinä siis olet käytännössä kaikki päivät siellä työpaikoilla opiskelijoiden kanssa ja työpaikkaohjaajien kanssa, niin mikä sinusta on kaikkein tärkeintä siinä oppilaitoksen ja työelämän välisessä yhteistyössä?

Maarit: Kaikista tärkeintä on se pitkäjänteisyys ja sen luottamuksen rakentaminen, että se, tota, voi olla sama työpaikka, että sinne niin kuin semmoisia luottotyöpaikkoja on kehittynyt tässä vuosien varrella. Siinä jo oikeastaan siinä vaiheessa, kun edellinen opiskelija on sieltä pikkuhiljaa valmistumassa, niin sinne on jo toinen perehdyttävä tullut tilalle ja yleensä se tapahtuu sillä lailla, että tämä valmistuva opiskelija sitten perehdyttää sen juuri opintonsa aloittaneen opiskelijan, että tulee ihan tämmöisiä ketjutuksia. Siinä on sitten ajattelee sitä, että siellä vuosikaudet pyörii siellä työpaikalla, oppii tuntemaan sen henkilöstön ja niiden yrityskulttuurin ja tämmöisen ja oikeastaan sitten, minä olen joskus sitä sanonutkin, että se työyhteisö on enemmän siellä työpaikoilla kuin missään muualla omallakin kohdalla, että se muodostuu hyvin luottomulliseksi se suhde. Ja sitten tässä meidän työssämmehän täytyy niin kuin ajatella, mehän olemme paljon opiskelijoiden kanssa työpaikoilla, se on totta, mutta tuota, tämä on tosi tärkeä osa tätä työtä on tuo verkostoyhteistyö mitä tehdään sitten siellä opiskelijan kotipaikkakunnalla opiskelijan verkostoissa ja ne liittyvät niin kuin sosiaalitoimen ja terveydenhuollon asiakkuuksiin työelämän palveluiden kanssa toimimiseen, etsivä nuorisotyö on hirveän tärkeä yhteistyökumppani ja yleensä ne tämmöiset kolmannen sektorin toimijat sillä paikkakunnalla, niin aika iso osa kumminkin on sitten myöskin sitä verkostoyhteistyötä. Että sen osaaminen pitää olla myöskin aika vahva.

Marjo: Mitä sinä käytännössä teet sitten, että saat sinne työpaikoille semmoisen luottamuksen ja hyvän ilmapiirin siihen teidän, tietysti se on pitkäjänteistä, kuten sanoit, mutta sitten käytännön tason toiminta sitten on? Millä se yhteistyö saadaan toimimaan?

Maarit: Tuota, ensinnäkin minä sanonut sitä, että hyöty pitää olla molemman puolista, että minä ajattelen tätä aina kolmikantana, sekä opiskelijan, oppilaitoksen sekä työpaikan pitää saada siitä jonkun näköistä lisäarvoa itselleen. Ja tuota, se pitää aina miettiä tapauskohtaisesti, että mikä senkin työpaikan se voi olla, joku saa ihan puhtaasti hyvän työntekijän sinne ja toimii siinä sitten ja opiskelija saa oppia ja se on oppilaitoksen kannalta kiva vaihtoehto, mutta sitten rehellisyyden nimissä meillä opiskelijoista ei välttämättä ihan aina iso se hyöty sinne työpaikalle noin niin kuin tuotannollisessa mielessä, mutta sitten se voi olla hyöty tulee sille työyhteisölle vaikkapa näiden arvojen kautta, että työyhteisön hyvinvointi paranee sitä kautta, että ovat niin kuin tällaisten erityisten ihmisten kanssa tekemisissä ja se tavallaan antaa sille työyhteisölle semmoista yhdessä hyvän tekemisen tunnetta ja fiilistä. Että se voi olla hyvin moninainen se hyöty mitä siitä saadaan.

Marjo: Opiskelijat vaativat erityisen tuen tarpeita, niin minkälaisia asioita sinä toivoisit, että työelämä huomioisi, esimerkiksi niiden työpaikalla järjestettävän koulutuksen jaksojen aikana tai sitten siinä vaiheessa se opiskelija mahdollisesti työllistyy sinne työpaikkaan. Niin minkälaisia asioita sinä toivoisit, että se työpaikka huomioisi tai minkälaisia asioita pitäisi ottaa huomioon?

Maarit: Meillähän nämä työssä oppimisen jaksot ovat tosi pitkiä ja on semmoisia opiskelijoita, jotka ovat olleet kolme vuotta samassa työpaikka ja sitten työllistynyt sinne ja ne suunnitelmat tehdään jo aika varhaisessa vaiheessa tai sanotaan puolessa välissä niitä opintoja. Minun mielestäni siinä meillä on oppilaitoksen edustajina se vastuu ja velvollisuus, että me osaamme antaa sitä oikeata tietoa siitä, että millä tavalla esimerkiksi tämmöisiä tukitoimia voidaan järjestää sinne työpaikalle ja sitten sen jälkeen opiskelija on valmistunut ja me emme ole enää siellä ohjaamassa. Siinä kohdassa on hirveän tärkeätä, että tuntee sen verkoston siellä paikkakunnalla ja osaa tehdä kolmannen sektorin kanssa yhteistyötä, että sieltä löytyy hyvin apua etsivästä nuorisotyöstä ja työvalmennusta löytyy aika monelta organisaatiolta. Tämä jatkosuunnitelmatyö minun mielestäni pitäisi aloittaa todella varhaisessa vaiheessa, että siinä vaiheessa kun opiskelijan opinnot ovat noin puolessa välissä, niin sitä täytyy aloittaa valmistelemaan opintojen päättymistä. Se on mielestäni semmoinen kehittämisen arvoinen asia. Sitten, että nämä työssä oppimisen jaksot olisivat riittävän pitkiä. Työnantaja tykkää siitä, että sinne voi sanoa jo suoraan, että jos tämä asia sujuu hyvin niin heti puoli vuotta alkuun ja sen jälkeen katsotaan jatkoa. Silloin he ovat motivoituneita tekemään sitä perehdytystä ja kaikin puolin sitouttavat henkilökuntaa paremmin sen opiskelijan polun läpiviemiseen.

Marjo: Sitten me puhumme aiheesta kun opiskelija on valmistumassa ja alkaa olemaan se työllistyminen aika, niin mitä sinä ajattelet, että mitä se työelämä tarvitsee meiltä tai yhteiskunnalta muuten, että voisi mahdollistaa sen että henkilö joka on osatyökykyinen tai ei pysty muuten täyttä työpanosta antamaan pystyisi työllistymään?

Maarit: Palveluohjausta, että me osaisimme kertoa erialaisista rahoitusvaihtoehdoista ja tukivaihtoehdoista ja niistä yhteistyötahoista, jotka voisivat sitä tukea. Minä olen itse kokenut sen sillä tavalla, että meidän tehtävämme on siinä nivelvaiheessa luoda se verkosto sinne työpaikalla ja saada se työllistyminen tapahtumaan. Tätähän ei ole tutkittu kuin muilla kuin näillä lyhyillä kyselyillä eikä siitä osaa sillä lailla sanoa. Mielestäni aika hyvin he sinne työpaikalle kuitenkin työllistyy. Se on ihan siitä kiinni, että miten hyvin se perustyö tehdään.

Marjo: Minulla on tässä vieressä Miikka Henriksson, hän on Kiipulan ammattiopiston logistiikka-alan perustutkinnon kouluttaja. Sinun opiskelijasi olevat myös paljon tuolla työelämässä ja harjoittelevat siellä näitä työtehtäviä, niin mikä sinun mielestäsi on tärkeintä työelämäyhteistyössä?

Miikka: Työelämä on tietysti asia, johon on tähtäin opiskelujen jälkeen ja mihin opiskelijat tähtäävät. Toki täytyy muistaa se, että jokainen tekee omalla tasollaan ja tavoitteet voivat olla erilaisia. Kaiken kaikkiaan työelämätaitojen omaksuminen on oikeastaan, on ala mikä hyvänsä, niin minä näen sen kaikista tärkeimpänä asiana, että omaksutaan niitä työelämätaitoja ja sitä kautta tietysti tämä työelämäyhteistyö nousee todella tärkeäksi asiaksi. Mehän pyrimme koululla antaa logistiikan alalla kun toimitaan, niin pyritään logistiikka-alalle ja varastonhoitajille antaa valmiudet niihin ammattitaitovaatimuksiin ja ammattitaitoon liittyen, mutta kaiken kaikkiaan ne työelämätaidot. Nehän työtaidot opitaan sille työpaikalla. Ne perusvalmiudet, vaikka että noudatetaan työaikoja ja kuinka työpaikalla käyttäydytään, ne ovat mielestäni tärkeimmät asiat.

Marjo: Miksi se on tärkeää, että opiskelijat ovat siellä työelämässä?

Miikka: Jos ajattelen omaa, niin minulla on tällä hetkellä toisen vaiheen opiskelijat ja silloin puhumme ikärakenteeltaan ihmisistä, jotka ovat 17-24-vuotiaita, joita minun luokallani on tällä hetkellä. Se ikä on semmoinen, että monella on esimerkiksi haasteena keskittyä näihin tehtäviin, kun vaikka olemme oppilaitoksella. Täällä on niin saman ikäisiä henkilöitä koko ajan ja saattaa olla tämmöisiä rooleja, että oman ikäisten kanssa täytyy käyttäytyä tietyllä tavalla ja muuta. Silloin se keskittyminen saattaa kohdistua vääriin asioihin täällä oppilaitoksella ja me emme kuitenkaan pysty tarjoamaan koko ajan kaikille opiskelijoille henkilökohtaista ohjausta, siinä on aina kuitenkin porukka iso, vaikka meillä puhutaankin pienistä ryhmäkoista. Sitten kun henkilö menee sinne työpaikalle, niin sitten sinä vastaat itsestäsi paljon enemmän ja siellä ei ole siinä ympäristössä sellaisia häiriötekijöitä niin paljon kuin täällä oppilaitoksessa ja siellä varmasti puututaan siihen herkemmin, koska siellä voi olla esimerkiksi se business mikä siellä hoidetaan ja siellä ei ole varaa siihen että siellä hölmöillään. Siinä myös on aika usein se vaara, että se työoppiminen katkeaa. Itse haluan uskoa siihen, että työssäoppimisen ja työelämäyhteistyön kautta mahdollistetaan matala kynnys siiten, että löytyy kesätyöpaikka tai työpaikka opintojen jälkeen.

Marjo: Työpaikoilla harjoitellaan paljon niitä työelämätaitoja ja käytännön tekemistä. Se on varmasti suurin yhteistyömuoto, jota me teemme työelämän kanssa. Onko sinulla jotain muita ehdotuksia, jota muuta se työelämäyhteistyö voisi olla?

Miikka: Ne työssäoppimisjaksot on se suurin osa-alue tässä, mutta näkisin suuren arvon siinä, että työpaikoille pääsisi tutustumaan, voisimme tehdä opiskelijoiden kanssa, ja tehdäänkin, tämmöisiä vierailuita eri yrityksiin. Se laajentaa tätä näkemystä opiskelijoille ja henkilökunnalle, että minkälaisia alan töitä voi olla tarjolla ja miten asioita tehdään missäkin paikassa. Joka työpaikalla on kuitenkin olemassa omat pelisääntönsä ja omat tapansa toimia. Sitten jossain määrissä toteutetaan alihankintatyötä, ne ovat meidän opiskelijoillemme hyviä juttuja. Se voi olla esimerkiksi logistiikka-alaan liittyen ihan tämmöistä viivakooditarrojen liimaamista oikeisiin paikkoihin siististi tuotteissa. Itselläni tulee vielä mieleen Taitaja-kilpailu, olen itse mukana kilpailuhuoltajana tänä keväänä, lähdemme kohta Ouluun Muhokselle. Näissä järjestetään semifinaaleja ja finaaleja, tarvitaan myös työelämästä mahdollisesti edustajia tuomaristoon. Siinä on työelämäyhteistyö suuressa osassa. Uskon, että tästä on molemman puoleista hyötyä, oppilaitokset saavat sieltä hyvää näkemystä työelämänedustajilta ja sitten työelämänedustajat saavat mahdollisesti näkyvyyttä esimerkiksi tänne Taitaja-kilpailuun mainosten muodossa. Näitä tapoja on varmasti todella monenlaisia ja siitä on mielestäni hyvä herättää keskustelua opetusalan puolelta ja työnantajien puolelta, että minkälaista yhteistyötä voidaan harjoittaa.

Marjo: Kiitos Miikka tästä.

Miikka: Kiitos,Marjo.

Petteri: Tervetuloa hyvät kuulijat. Tämä on työuralle hankkeen podcast-lähetys täältä Kiipulan päätoimipaikasta, jossa me toisen kerroksen studiohuoneessa istumme. Tänään on aiheena uraohjaus ja uraohjauksen näkökulma, ehkä hieman tämmöinen johdon näkökulma tai yleisempi näkökulma. Täällä keskustelemassa kanssani on Anne Saari, apulaisrehtori ja minä olen Petteri Ora, kehitysjohtaja täältä Kiipulasta. 

   Aloitetaan ihan perusteista. Kysyn ensin että uraohjaus on viimevuosina ammatillisen koulutuksen uuden lain myötä noussut vahvasti esiin. On seminaareja, erilaisia koulutuksia, työvälineitä esitellään ja niin edelleen. Miksi se on näin tärkeä teema ammatillisella toisella asteella? 

Anne: Hyvä kysymys Petteri. Peruslähtökohta varmaan yleensäkin tossa uraohjauksessa on se, että kun olemme ammatillisessa koulutuksessa siirtyneet tälläiseen osaamisperusteiseen ajatteluun että ajjemmin hankittu osaaminen pitää tunnistaa ja tunnustaa, eli lähteä rakentamaan sitä opiskelupolkua sitten sen rakennelman varaan mikä siinä osaamisen tasossa jo on. Toinen on se kuinka sujuvoittaa niitä siirtymiä sitten siellä opintojen loppupäässä koulutuksesta työelämään, jotta ne onnistuneet siirtymät mahdollistuisivat. 

Toisaalta siitä hakeutumisvaiheesta lähtien rakennetaan sitä opiskelija polkua uraohjauksen avulla siihen että mitä hän tavoittelee. Varmaan tämä on oivallettu että tekemällä asioita oikea aikaisesti tuotetaan parempaa tulosta kuin se että mennään kaikkien kanssa samalla lailla.  

Petteri: Kyllä. Kuulin tuossa kaksi isoa periaatetta. Toinen on se että ikään kuin tehostetaan toimintaa sillä tavalla että tehdään asioita oikea aikaisesti ja oikeita asioita, eli valitaan sen opiskelijan polkua. Toinen on sitten se että tehdään se yksilöllisten tarpeitten mukaan.  

Mitä tämä uraohjaus tarjoaa sitten opiskelijalle? Ehkä verrattuna entiseen enemmän tämän päivän koulutuksessa. Mikä se lupaus on minkä opiskelija saa meille tullessaan tänne Kiipulaan?  

Anne: Lupaus on sellainen että me suunnittelemme yhdessä opiskelijan kanssa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaan sitä polkua mitä hän lähtee tavoittelemaan, kuljemme hänen kanssaan siinä rinnalla, pyrimme luomaan sellaisen oppimisen alustan, oppimisympäristöt ja tuen niin että ne tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Sen lisäksi myöskin perustehtävä heti siinä alkuvaiheessa on pohtia hänen kanssaan niitä että millainen käsitys hänellä on itsestään oppijana ja mitkä ovat hänen omat edellytyksensä. Millaisia tukitoimia hän tarvitsee, jotta opinnot sujuisivat ja mikä on se realistinen tavoite. Kaikki lähtee haaveesta ja sen jälkeen lähdetään sitä haavetta työstämään että mikä on tässä ajassa mahdollista. Se on se lupaus että kuljemme rinnalla ja mahdollistamme sitä tavoitetta.  

Petteri: Kyllä. Me olemme vaativan erityisen tuen oppilaitoksessa. Mikä se vaativan erityisen tuen opiskelijan ura on? Onko se tavoite työllistyminen vai miten sitä luonnehtisit?  

Anne: Niin peruslähtökohta on varmaan se, että ammatillinen koulutus tuottaa tekijöitä työelämälle, mutta toki vaativan erityisen tuen puolella pitää ottaa huomioon että meillä on myös valmentavaa koulutusta työhön ja itsenäiseen elämään. Telma koulutusta myöskin, jolloin ne tavoitteet on ihan eri tyyppisiä. Siellä voi olla itsenäiseen asumiseen tai tuettuun työllistymiseen, kaikki siltä väliltä. Yksilölliset tavoitteet tietysti pitää ottaa huomioon myöskin tässä uraohjauksen kohdalla. Ei kaikki tavoittele ensisijaisesti ensin sitä työelämää. Se voi olla steppi jossain mitä tavoitellaan, mutta ensin pitää saada ne muut palikat kohdalleen.  

Petteri: Se on varmaan tärkeää meillä huomata että me puhutaan ehkä niin kuin elämän urasta. Työura on yksi mahdollisuus, joku toinen ura on toinen mahdollisuus.  

Jos mietitään että annamme tai tarjoamme sitä uraohjausta niin miten se tapahtuu? Kuka sitä antaa meille? Miten se uraohjauksen ikään kuin järjestäminen tapahtuu?  

Anne: No on hyvä että on yksi henkilö jolla on ikään kuin langat käsissä. Meillä se on täällä Kiipulassa vastuuopettaja joka vastaa siitä että HOPS -prosessi etenee opiskelijan kohdalla, mutta että kyllä se on koko henkilöstön asia jotka sen opiskelijan opin polulla kulkevat. Yhtälailla työhön valmentaja, ohjaaja, avustaja, asumisen ohjaaja ja myöskin työpaikka, työyhteisö. Eli aina siihen kontekstiin liittyen missä kohden ollaan opinnoissa. Se henkilöstö joka hänen ympärillään on, ohjaa ja opettaa niin myöskin sitten uraohjaa omalla tavallaan. Me ollaan tiimiorganisaatio ja tiimin vahvuus on työstää myös niitä opiskelijoiden uraohjaus asioita, että mitä kohti ollaan menossa ja mitkä on ne sellaiset asiat missä kaivataan lisätukea. Perusidea on siis se että tiedostetaan, niin opiskelija kuin henkilöstö, että mikä on se tavoite minne mennään. Toisaalta sitten jäsennetään niitä pienempiin palasiin. Ne tavoitteet on myöskin realistisia, mahdollista toteuttaa. Usein on kysymys myös priorisoinnista, että mikä pitää saada ensin kuntoon jotta saavutetaan jokin tietty osaamisen taso. On se sitten siellä arjen hallinnan puolella tai siinä substanssi osaamisessa tai jossain muussa. Sen jälkeen pitää ikään kuin toimia ja laatia se toimintasuunnitelma mitä kohti mennään. Tässä kaikessa on tärkeää että opiskelija on itse siinä koko ajan mukana koska hänestä on kysymys. Hänen elämästään. Me luodaan tässä hänen tulevaisuuttaan. 

Petteri: Hyvä. Opiskelija on itse tärkeästi mukana ja koko työyhteisö ohjaa. Nämä ovat hyviä juttuja. Miten näkisit nyt kun me äänitetään tätä keskustelua niin me ollaan pari viikkoa eletty koronaviruksen tuottamassa etäopetuksen tilanteessa. Onko tämä tilanne muuttanut jotenkin uraohjausta, vai jatkuuko se edelleen? 

Anne: Kyllä se jatkuu edelleen ja tietysti se että kuinka hyvin ollaan laadittu niitä suunnitelmia. Tässä niitä tietyllä tavalla happotestataan myöskin, mutta kaikkein tärkeintä on yhteydenpito siihen opiskelijaan, keskustelu hänen kanssaan ja eteneminen niin hyvin kuin mahdollista niiden suunnitelmien mukaisesti. Sitten taas myöskin se että rohkeutta tehdä asioita toisin jos se ei toimi joku mitä ollaan suunniteltu. Ehkä valmistuvien opiskelijoiden kohdalla meidän haasteemme tässä ajassa kun ollaan opetuksessa on se että kuinka hyvin pystymme mahdollistamaan että opiskelija valmistuu ajallaan, mitä kaikkia tukitoimia ja toteuttamisen muotoja pystytään tekemään että se toteutuu. Sitten myös rohkeutta siihen että jos ei toteudu niin mitä me sitten teemme. Se on tässä se haaste. Muuten näkisin että se perus uraohjaus on edelleen ihan yhtä vahvana.  

Petteri: Hyvä. Vielä tekee mieli kysyä tuosta että minkälaista osaamista se vaatii opettajalta, ohjaajalta ehkä avustajaltakin se että tehdään tätä uraohjausta? Onko siinä jotain näkemyksessä, asenteissa tai välinetasolla jotain muutoksia mitä kohti näet täällä oppilaitoksessa että kehitymme ja menemme? 

Anne: Toi on kyllä tosi hyvä kysymys Petteri ja se on vahvasti sidoksissa siihen että me tuotetaan jatkossakin laadukasta työtä ja tehdään laadukasta tulosta.  Koulutus, osaamisen kehittäminen tarkoittaa siis sitä että riippuen aina siitä tehtävästä missä toimii niin jos meillä on jotain mikä liittyy työelämä osaamiseen ja siinä on pieniä käppejä niin silloin pyritään sitä vahvistamaan.  Me olemme hyvin keskusteleva työyhteisö ja ajattelen että se on vahvuus tässä kohden että tiimit keskustelevat ja pohtivat asioita ja ennen kaikkea ne dialogi taidot sen opiskelijan kanssa, kun hänen uraa ja tulevaisuutta tässä luodaan. Moniammatillisuuden ymmärtäminen ja arvostaminen tässä on tosi tärkeää. Me ollaan rakennettu myös työhönvalmentajien palveluohjaaja. Roolia joillekin henkilöille jotka omalta osaltaan tuo tähän uraohjaukseen hyvän elementin. Toinen, vaiko jo kolmas mitä tuossa mainitsin, on se jatkuva vuorovaikutus myöskin meidän verkostojen kanssa. Opiskelijat tuovat verkoston usein mukanaan myös tähän opiskeluun niin heidän kanssa tämän asian työstäminen että mitä kohti ollaan menossa, mitä on opiskelujen aikana ja loppuvaiheessa sitten se tuleminen. Ja työelämän kanssa käytävä keskustelu! Tämän kaiken tasapainottaminen ja roolittaminen työntekijöille on se mihin meidän pitää pistää paukkuja ja mihin ollaan nyt kovasti tätä vahvistettu.  

Petteri: Hyvä! Kuulostaa kaikki ihan siltä että jos ajattelee perinteisistä perinteisimpää opettajamielikuvaa joka on semmonen että luokan edessä jaetaan tietoa niin siitä ajasta, ajatuksista ja työtavasta on tultu aika pitkälle tällaisiin verkostoissa tapahtuvaan yksilöllisten polkujen tukemiseen. Kyllä se aikamoinen uudistus on siinä osaamisessa.  

Anne: On ja varsinkin kun ammatillisesta oppilaitoksesta on kysymys niin mielestäni ammattiin, työhön tai itsenäiseen elämään tähtäävä tavoite on pelkkää muuta kuin sitä edestä ohjaamista ja opettamista. Kyllä se on hyvin paljon sellaista sparraavaa ja valmentavaa. Toki myös tiedollistakin ohjaamista ja opettamista. Kaiken kaikkiaan se uraohjaushan on, kun tuossa puhuin moniammatillisuudesta niin kysymys on myös sellaisesta intensiivisestä, ennen kaikkea pitkäkestoisesta työskentelystä. Usein ne tulokset mitä lähdetään rakentamaan siellä opintojen alkuvaiheessa niin saattaa vasta siellä opintojen loppuvaiheessa, tai vasta siinä vaiheessa kun opiskelija on jo siellä työelämässä tai siinä tavoitteessa mitä ollaan tavoiteltu ja olemme häneen yhteydessä kun valmistumisen jälkeen teemme tällaisen sijoittumiskyselyn, missä olet ja mitä kuuluu, niin usein siellä sitten nähdään se meidän useamman vuoden lopputulema. Ja ne on hienoja hetkiä.  

Petteri: Kyllä, näin varmasti. No tähän loppuun tekee mieli kysyä Anne sulta vielä että miten näet uraohjauksen tulevaisuuden? Mitä kohti me ollaan menossa tai minkälainen olis se hyvä tulevaisuus?  

Anne: Uraohjaus ei tästä heikkene. Päinvastoin varsinkin vaativan erityisen tuen oppijoiden kohdalla vahvistuu. Meidän rooli on tosi vahvana siinä suhteessa kun me pyrimme että me tulevaisuudessa pystyisimme entistä enemmän mahdollistamaan meidän opiskelijoille tällaiset tasavertaiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia siellä osana työyhteisöä. Tai sitten sitä asumisyksikkö mikä hänen tavoitteensa sitten onkaan.  

Petteri: Tällaisiin yhdenvertaisuus ajatuksiin minusta tuntuu että on hyvä päättää tämä keskustelutuokio. Täällä oli siis apulaisrehtori Anne Saari Kiipulasta ja Petteri Ora niin ikään Kiipulasta. Kiitoksia ja näkemiin!  

Tämä on Työuralle -hankkeen podcast. Olen Heli Kemppinen ja työskentelen erityisopetuksen asiantuntijana Kiipulan ammattiopistossa.

Tämän podcastin nimenä on Unelmilla ei ole parasta ennen päivämäärää.  Sallin itselleni aiheen käsittelyssä liitelyn ja leijailun siellä ja täällä, unelmoinnin eri paikoissa. Anna sinäkin unelmien lähteä lentoon.

Unelmilla ei ole parasta ennen päivämäärää – teksti tulee vastaan käytävän seinällä, kun menee Kiipulan ammattiopiston KiipURAlle, uraohjauspisteeseen. KiipURA ei ole ainoastaan fyysinen paikka, vaan myös toimintamalli. Mallin tausta-ajatuksena ovat ”Yhdessä tekemällä yksilöllinen ura” sekä ”Ohjausta, osaamista, onnistumista”. Tavoitteena on suunnitella opiskelijan kanssa yksilöllisiä näkymiä tulevaisuuden työuraan ja osaltaan myös koko elämänuraan.

Omaan työkuvaani on kuulunut suunnitella ja toteuttaa toimintoja ohjauspisteellä.

KiipURalla vieraili jo viime vuoden puolella yksi Kiipulan VALMA- ryhmistä tutustumassa paikkaan. Valma tarkoittaa ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta.  Ryhmän opiskelijoille tuli tehtäväksi lähteä pohtimaan, kuinka he tekisivät ryhmänä käytävän seinälle tuotoksen aiheesta ”Unelmilla ei ole parasta ennen päivämäärää”. Tuotoksesta tuli iso lakana, johon opiskelijat olivat maalanneet oman unelmansa. He myös sanallistivat unelmansa.

Näiden nuorten opiskelijoiden ammatillisia unelmia olivat olla töissä rahapainossa, tulla suosituksi YouTube-tähdeksi, olla rap artisti sekä halu tulla metsuriksi, koska pääsee hoitamaan metsää ja se on mukavaa puuhaa. Muita unelmia olivat elää yli 40 – vuotiaaksi, rakentaa omakotitalo ja olla tulevaisuudessa parisuhteessa, joka kestää läpi koko elämän. Lisäksi opiskelijat haaveilivat elämästä maalla eläinten kanssa ja kissan omistamisesta. Yhden opiskelijan unelmana oli olla Ilveksen finaalissa katsomassa voittoa.

Ryhmän opettaja kertoo tehtävän tekemisestä.

”Unelmilla ei ole parasta ennen päivämäärää”, tuntui mukavalta tehtävältä ja aluksi kovin helpolta. Tämä osoittautui vääräksi luuloksi.

Unelmat eivät muodostu tuosta vaan. Ne eivät pysy olemassa koko ajan. Ne leijailevat ajattomuudessa, sekunnin murto-osassa ja äärettömyydessä. Ne eivät piittaa elämän menosta ja kuitenkin ne reagoivat, jokaiseen pieneen muutokseen ja paikallaan pysymiseen.

Unelma on jokaisen omaa, eikä sitä ole helppo kuuluttaa maailmalle. Vaatii rohkeutta päästää unelmat toisten tietoisuuteen, sillä silloin antaa itsestään, jotain sellaista mikä on omaa. Unelma kasvaa ja kehittyy ihmisen myötä. Siihen vaikuttavat kokemukset, ympäristö, perimä, kulttuuri ja aika. jne.

Ammattitaito ja työ ovat meille tärkeitä ja siksi siihen liittyvät asiat, näkyivät opiskelijoiden unelmissa, opettaja pohtii.

On hienoa huomata, kuinka VALMA-vuoden aikana, opiskelijat rohkaistuivat, luottivat toisiinsa niin paljon, että päästivät unelmansa lentoon ja maalasivat ne tähän yhteiseen työhön.

Osa opiskelijoista halusi tehdä sitä yksin ja elää samalla omassa mielessä unelmaansa. Toiset taas halusivat sen huutaa maailmalle ja tehdä sen samaan aikaan yhdessä toisten kanssa. Me olemme erilaisia ja me kaikki tarvitsemme unelmia. Ovat ne sitten niitä, jotka jäävät sisimpäämme tai niitä, jotka haluavat lähteä lentoon. Hienoja ajatuksia opettajalta työskentelyprosessista.

Unelmat ovat rakennusainetta ja voimaa sellaiselle, josta tulee näkyvää, ehkä vain pikkuriikkisen verran tai sitten kokonainen työura.

Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, kuten Kiipulassa, opiskelee vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, joista jokaisella on yksilölliset ohjauksen ja tuen tarpeet. Tuen tarpeet voivat olla hyvin laaja-alaisia ja monimuotoisia. Opiskelijalle unelma voi olla työpaikka avoimilla työmarkkinoilla tai jatko-opintoihin hakeminen tai osa-aikainen työ eläkkeen lisäksi. Jollekin opiskelijalle unelma voi olla käynti tänä kesänä Puuhamaassa. Kaikki unelmat ovat yhtä arvokkaita ja merkityksellisiä hyvän elämän unelmia.

Suunnitelmissa oli VALMA- ryhmän kanssa juhlistaa yhdessä tuotoksen tekemistä ja seinälle ripustamista. Koronakevät kuitenkin sotki suunnitelmia. Paikka unelmamaalaukselle KiipURAlla on olemassa.

Annetaan myös KiipURAn unelmoida, koska koko podcastin aihe lähti liikkeelle ohjauspisteen seinällä olevasta lauseesta.  Mistäs KiipURA voisi unelmoida?

KiipURAlla on lähes kahden vuoden aikana tapahtunut ja järjestetty monenmoista. On ollut rekrytapahtumia ja ohjaamoinfoja ja työpajoja, vuokra-asumiseen ja yrittäjyyteen liittyviä infoja, kesätyöinfoja ja työpajoja. On tehty uraohjaukseen liittyviä videoita, joissa on kuultu opiskelija ja uratarinoita. On kehitetty järjestö- ja yritysyhteistyötä. On pyritty tiedottamaan eri toimijoille siitä, miten parhaiten viestiminen ja vuorovaikutus toimivat vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kanssa.

KiipURAn unelmana on tuoda Kiipula ja vaativan erityisen tuen opiskelijat tiedoksi maailmalla, myös heidän työllistymisen mahdollisuutensa. KiipURA unelmoi siitä, että kaikki halukkaat valmistuvat opiskelijat saisivat osaamistaan vastaavaa työtä, koska kaikilla on oikeus työhön.

KiipURAn unelmana on saada jokaisessa Suomen kunnassa kesällä 2020 lentoon magentan punainen kuumailmalentopallo, jossa lukee KAIKILLA ON OIKEUS TYÖHÖN. Opiskelijat, jotka haluavat lennoille mukaan, pääsevät. He heittävät rahapaketteja työnantajille osatyökykyisten työllistämisen tukemiseksi.

Yksi kuumailmapalloista laskeutuu Opetushallituksen pihalle. Mistäköhän opetushallitus unelmoi?

Opetushallitus voisi unelmoida siitä, että opiskelijat valitsisivat koulutuksen koulutustarve – ennakointien mukaan. Mitä asioita näihin unelmiin liittyisi?

Osaamisen ennakointifoorumi on arvioinut tulevaisuuden koulutustarpeita. On tehty koulutustarvekortteja, jotka sisältävät toimialoittain tiedot vuoden 2016 työvoiman määrästä, vuosien 2017–2035 avautuvista työpaikoista ja työpaikoissa tarvittavan osaamisen tasosta koulutusasteittain. Lisäksi kortit sisältävät poistumatiedon vuoden 2016 työvoimasta.

Tarkastellaanpa, miltä aloilta poistuu eniten työvoimaa ja mille aloille avautuu eniten työpaikkoja, joihin tarvitaan juuri ammatillisen koulutuksen suorittaneita eli esimerkiksi Kiipulassa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita opiskelijoita.

Näitä aloja ovat maatalous, kalatalous ja eläinlääkintäpalvelut, metsätalous, liikenne ja kiinteistöala. Ja vielä sosiaalipalvelut, paperin ja sahatavaran valmistus.

Yksi VALMA-ryhmän opiskelijoista olisi hakeutumassa tällaiselle alalle, missä avautuisi työpaikkoja eli metsätalouteen.

Koulutustarve on ammatillisen koulutuksen puolella noin 70 % henkilökohtaisissa palveluissa, urheilu ja virkistyspalveluissa, joskin poistuma on pienempi kuin edellä mainituilla aloilla.

VALMA-ryhmän opiskelijoista yhden unelmana olisi tulla rap artistiksi ja yhden YouTube-tähdeksi eli koulutusura voisi löytyä ainakin joltain osin virkistyspalveluista.

Opetushallituksen puolelta näille VALMA-opiskelijoiden valinnoille varmasti peukutusta.

Tulevaisuudessa tulee olemaan tehtäviä, joita ei tiedetä tai osata ennustaa. Miltä kuulostaisi kohinanpoistaja, onnellisuusoperaattori, tekoälykatsastaja tai manipulointietsivä?  Auttaisiko näiden tehtävien hahmottamisessa ammatinvalintatestit? Kokeilisinko duunitestiä, duunikonetta, avoa, urakonetta vai uratestiä?

En tällä kertaa mitään, vaan jatkan unelmamatkaani kuumailmalentopallolla. Tämän lennon jälkeen laskeudun kaukaiseen 1500-luvun Japaniin. Mitäköhän uraohjaus voisi unelmoida 500 vuoden takaisessa Japanissa?

Palataan hetkeksi vielä VALMA-ryhmän opettajan ajatuksiin. Aika, se kulkee käsikädessä unelman kanssa. Unelmilla ei ole raja-aitoja, eikä ne piittaa ajasta. Jotkut unelmat ovat syntyneet ajansaatossa ja siirtyneet sukupolvelta toiselle juurtuen syvälle ja valmiina siirrettäväksi seuraavalle sukupolvelle.

Kintsugi on 500 vuotta vanha keramiikan korjaustekniikka ja taidemuoto, jossa rikkoutunut esine palautetaan käyttöön yhdistämällä kappaleet toisiinsa kultalakalla. Kultainen sauma tekee korjauksesta näkyvän ja itse esineestä kauniimman. 

Voisiko ajatella, että tuo tuen tarve ohjauksessa on pieni ainutlaatuinen särö. Ohjaus ja tuki on sitä kultausta, jonka avulla opiskelija pystyy rakentamaan minuuttaan, opiskelemaan ja jatkamaan haluamalleen uralleen elämässä. Kultaus korostaa opiskelijan ainutlaatuisuutta ja oikeutta määritellä oma todellisuutensa ja minuutensa sekä oikeutta saada muiden hyväksyntä ja kunnioitus omalle kokemukselleen.

Unelmat ovat omaa ja unelmat ovat jaettuja. Ei niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen, ne ovat unelmia. Ihmiset tarvitsevat unelmia, koska niiden avulla me voimme liikkua ajattomuudessa, ja siellä unelmat saavat siivet sekä pääsevät lentoon.

Hei! Olen Taru Vierimaa Ammattiopisto Tavastian uraohjaaja ja Työuralle hankkeen oppilaitoksemme projektipäällikkö.

Kerron teille tässä podcastissa Ammattiopisto Tavastian Ohjauspisteen toiminnasta.

Ammattiopisto Tavastian Ohjauspiste on ollut toiminnassa nyt muutaman vuoden. Ohjauspiste syntyi uuden ammatillisen koulutuksen lain myötä, laissa nousee voimakkaasti esiin asiakkaiden ohjaaminen. Fyysiset tilatkin pisteelle löytyivät hienosti.

Ohjauspiste sijaitsee Hattelmalantie 8 A-rakennuksen aulassa, hyvin keskeisellä paikalla. Ohjauspiste on avoinna asiakkaille joka arkipäivä 9-15, puhelin päivystää 8 alkaen kello 16 asti. Ohjauspisteellä on oma sähköposti, mitä kanavaa voi myös käyttää. Tila on suljettu ja siinä asioidaan yksin. Olemme yleensä auki kesälläkin ja koulujen perinteisinä loma-aikoina, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Ohjauspisteessä työskentelevät opinto-ohjaajat, uraohjaaja ja satunnaisesti muita Tavastian henkilökuntaa, siellä voi työvuorossa olla opiskelupalvelujen päällikkö ja rehtorikin.

Ohjauspisteessä on esillä meidän oman oppilaitoksemme ja lähialueen oppilaitosten esitteitä. Näkyvillä on alueemme avoimia työpaikkoja ja malleja työnhaun asiakirjoista. Meillä on laaja yhteistyöverkosto ja heidän toimintansa esittelylehtisiä on myös saatavilla.

Kuka siten on meidän asiakkaamme Ohjauspisteessä?

Sinä voit olla meidän asiakkaamme, jos pohdit seuraavia asioita:

• mitä voisin opiskella Tavastiassa?
• milloin Tavastiassa alkaa seuraava minua kiinnostava koulutus?
• mitä tarkoittaa jatkuva haku?
• olen juuri muuttanut Hämeenlinnaan ja en tiedä mitä kaikkea täällä voisi opiskella?
• mitä tarkoittaa oppisopimus ja kuinka siihen pääsee?
• onko aina suoritettava koko tutkinto?
• olen suorittanut osan opinnoistani pari vuotta sitten, keskeytin opintoni, voinko jatkaa opintojani nyt?
• olen suorittanut jo yhden tutkinnon, saanko siitä jotain hyväksilukuja uusiin koulutuksiin?
• missä muualla voin opiskella kuin Tavastiassa minua kiinnostavaa alaa?
• milloin alkaa seuraava työturvallisuuskortti koulutus?
• olen työtön ja haluaisin nyt uuden ammatin?

Voit tulla Ohjauspisteeseen, jos sinulla on työpaikka ja pohdit esim. näitä asioita:

•  haluaisin kehittää itseäni lisää? Mitä vaihtoehtoja olisi?
• minua on aina kiinnostanut toinen ala ja nyt minulla olisi siihen mahdollisuus?

Voit olla myös meidän asiakkaamme, jos opiskelet jo nyt Tavastiassa, ja mielessäsi on tällaisia asioita:

• opintoni menevät huonosti, tarvitsen jotain apua
• mitähän kesätöitä on tarjolla minun alallani?
• haluaisin vaihtaa toiselle alalle, miten se on mahdollista?

Voit tulla meidän asiakkaaksemme, kun pohdit lastesi kanssa heidän tulevaisuuttaan ja mietitte seuraavia asioita:

• millaista Tavastiassa on opiskella?
• lapseni harrastaa aktiivisesti urheilua, miten hän voisi yhdistää urheilun ja opiskelun?
• miten voisimme tutustua Tavastiaan?

Yrittäjänä ja työnantajana voit olla Ohjauspisteen asiakas, sinulla voi olla mielessäsi tällaisia aiheita:

• ottaisin mielelläni harjoittelijoita, miten toimin?
• minulla on avoimia työpaikkoja ensi kesäksi, miten saan tietoa levitettyä?
• mitä minä voin opiskella, kun olen yrittäjä?

Meillä käy siis hyvin monenlaisia asiakkaita, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia ja yritysasiakkaita.

Ohjauspisteen työntekijä juttelee asiakkaan kanssa ja tarvittaessa ohjaa asiakkaan toiselle työntekijälle tai joskus asia voi olla sellainen, että selvitämme asiaa ja olemme sitten asiakkaaseen uudelleen yhteydessä. Voimme myös ohjata asiakkaan meidän yhteistyöverkostojen pariin, jos tuntuu, että apu löytyisi heiltä paremmin.

Palvelemme asiakkaita tasavertaisesti ja haluamme auttaa Sinua askarruttavassa asiassa eteenpäin.

Ota rohkeasti yhteyttä tai tule käymään!

Moikka ja kiva kun tulit kuuntelemaan Työuralle-podcastia. Mä oon Hyrian rekrykoordinaattori Heidi Heikkinen ja teen Hyriassa työllistämistyötä. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni meiltä Hyriasta valmistunut työllistyisi heti ammattiin valmistumisen jälkeen. Meillä on käytössä työnhaun mobiilisovellus Tiitus, jonka opiskelijat ottaa käyttöön jo opintojen alkuvaiheessa. Tämän podcastin tarkoituksen on kertoa mitä tuentarpeita voi olla ja miten itse niissä tilanteissa olen opiskelijaa tai käyttöönottajaa tukenut.

Tiitus on työnhaun mobiilisovellus, joka on aika käyttäjäystävällinen ja helppokäyttöinen. Jos ajattelen sitä, millaista tukea ohjaustilanteessa on yleensä ohjattavat tarvinnut, niin haaste tulee yleensä silloin jos suomen kielen kielitaito on heikko tai mobiilitaidot on puutteelliset. Noiden mobiilitaitojen osalta vaikeus tulee ehkä usein siitä, että ylipäänsä jännittää sovelluksen tai uuden sovelluksen käyttöönottamista tai koko älypuhelimen käyttöä. Tähän se tärkein tukitoimi on se, että tutustutaan sovellukseen rauhassa, tutustutaan sovellukseen ajan kanssa ja niin että ei julkaista sitä profiilia ennen kuin käyttäjästä tuntuu siltä, että on saanut tehtyä sen mieleisekseen ja tuntee että osaa käyttää sovellusta. Usein kuitenkin omassa työssäni ehkä enemmän vastaan tulee niitä tilanteita, joissa suomen kielellä sovelluksen käyttöön ottamien tuottaa haasteita.

Tää on yksi tärkeä asia, joka tulee muista jo ennen kun ohjattava lataa ton sovelluksen käyttöön. Jos puhelimen kieliasetuksissa kielivaihtoehtona on joku muu, kuin suomen kieli, niin sovellus latautuu puhelimelle englannin kielisenä. Tammanaan ei sinänsä ole ongelma, jos englannin kieli on hallussa ja pärjää sillä paremmin, kuin esimerkiksi suomen kielellä. Mutta jos sovellusta halutaan käyttää suomenkielisenä, tulee puhelimen kielisyys vaihtaa.  Tiitus Sovellus ladataan anroidpuhelimin play-kaupasta ja Iphonelle AppStoresta. Kun sovellus on latautunut pulelimeen, niin profiilia lähdetään tekemään kohdasta uusi profiili. Siinä asetettaan ensin käyttäjätunnus ja salasana. Itse sovelluksen lataaminen ei ole vaikeeta, vaan käyttäjät lähinnä useinkin tarvitsee tukea tukea siihen oman osaamisen sanoittamiseen.

Omaa osaamista kuvaavia sanoja lähdetään täppäämään valikossa taidot ja osaaminen. Taitoja arvioidaan neliportaisest tasoilla alkeet, perustiedot, kokenut ja huippuosaaja. Tämän tason arvottamien voi olla käyttäjälle vaikeaa ja tähän usein tarvitaan juuri sen ammatillisen opettajan tai ammatillisen ohjaajan tukea, jotta oma osaaminen osataan arvioidaan oikein.  

Yhtenä nyrkkisääntönä voin itse sanoa sen, voidaan sanoa, että jos kyseisestä osaamisesta on näyttö suoritettu, voidaan puhua perustaidoista. Pätevyydet ja kielet valikon alla valitaan ne ammattipätevyydet ja kortit, joita käyttäjä on suorittanut ja siellä arvioidaan myös omaa kielitaitoa. Kielitaitoa arvioidaan viisiportaisesti asteikolla alkeet, kohtalainen, hyvä, erinomainen ja äidinkieli. Tää on myös sellainen osa-alue, jossa ässä käyttöönottaja tarvitsee myös usein oman opettajan tai ohjaajan apua. Silla oman kielitaidon arvioiminen voi olla aika haasteellista.  

Sit siellä on sellainen osio, kuin – kerro jotain itsestäsi. Se on myös sellainen osiossa, jossa tarvitaan usein myös ohjausta ja tukea. Tätä osiota voi harjoitella myös vaikka etukäteen oma esittely tai hissipuhe, ennen kuin laittaa sen sinne omaan profiiliin. Tätä tekstiä voi myös muokata aina sitä mukaan, kun oma osaamien oman osaamisen sanoittamisesta kehittyy.  

Portfolio-osio on usein käyttäjälle mukava ja helppo. Tässä kuvin voidaan sanoittaa omaa osaamista. Portfolio osiossa on myös hyvä tuo video-cv osio, jossa voi tehdä 30 sekunnin videoesittelyn itsestään. Tämä osio on mun mielestä hyvä myös silloin, jos käyttäjän on vaikeaa tuottaa kirjallisesti suomenkielellä, mutta puhuminen taas sujuu paremmin. Ite olen käyttänyt kahden ryhmän kanssa tätä kyseistä osoita tänä keväänä. Olen ottanut heitä yksitellen ohjaukseen, jossa olemme vapautuneesti keskustelleet itsensä esittelystä ja millaista se voisi olla. Ja oon pitänyt sitä paperia sellaisena lunttilappuna sille opiskelijalle. Sen jälkeen olemme laittaneet nämä tärkeimmät asiat paperille. Olen pitänyt paperia samalla, kun olen kuvannut hänen pitämää video-cv-esittelyä. Käyttäjä on tavallaan puhunut mulle ja jännitys on monella siinä vaiheessa hävinnyt ja on koettu tilanne ihan luontevaksi. vaikeasta videoistavasta tilanteesta. Moniahan toi videointi aluksi, mutta kun katsoivat omaa esittelyvideota, niin nauroivat omalle turhalle jännittämiselle.

Eli Tiituksen käyttöönottaminen ei useinkaan ole tuottanut vaikeuksia, edes silloinkaan, kun kielitaito on heikko, kunhan ohjaukseen varataan riittävästi aikaa.

Tässä kuitenkin kiteytettynä ne ohjauksessa mulle vastaan tulleet tuentarpeet.

• eli varataan riittävästi aikaa, jotta voidaan rauhallisesti tutustua sovellukseen ja että ohjattava tietää, mihin tarkoitukseen sovellusta käytetään
• selvitetään puhelimen kielisyys ja se halutaanko sovellusta käyttää suomen vai englannin kielellä
• selitä ja havainnollista vaikeat sanat ja tämä on myös vinkkinä kielen opettajille, että täältä niitä työelämän sanoja voidaan ottaa myös siihen arjen opetukseen
• kannattaa viedä koko prosessi loppuun ohjattavan asiakkaan kanssa, ehkä pieninä paloina, mutta kuitenkin lyhyeen aikaan tiivistettynä, vaikka viikon aikaan se käydään läpi, mutta pieninä paloina, ennen kuin lähdetään julkaisemaan se profiili.

Sovi mihin ohjattava voi lähettää profiilinsa palautetta varten, koska siihen on hyvä ensin tutustua ja saada siitä vielä palautetta.

• kerro myös ohjattavalle se, että nää työnhakijat jotka ottaa Tiituksen käyttöön ei ne nää toistensa profiileita. Tämä on hirveän tärkeää, jotta ei tule itselle sellaista tunnetta, että mitä mä voin sinne laittaa. Se kaikki on vaan niitä asioita, joita työnantaja näkee siinä tilanteessa, kun työtä hakee. 

Tässä oli mun vinkit Tiituksen käyttöön ja sen käyttöön ohjaamiseen. Hei kiitos kun tulit kanssani tekemään tätä podcastia ja tsemppiä kaikille työnhakuun.

Puhujat Ismo Turve ja Liisa Rentola

Ismo: Tämä on Työuralle -hankkeen podcast. Tämä podcast tallennetaan poikkeusoloissa etätallennuksena verkon yli, joten tallenteen laadussa saattaa olla pieniä häiriöitä. Minä olen Ismo Turve. Työskentelen Hämeen ammattikorkeakoulussa opettajakorkeakoulun lehtorina. Tässä podcastissa käsitellemme erityisen tuen osuutta ammatillisessa opettajakoulutuksessa.

Opettajakoulutuksessa opitaan muun muassa oppimisen ohjaamista erilaisissa oppimisympäristöissä, erilaisten opiskelijoiden parissa, opetuksen suunnittelua, opetus- ja ohjausmenetelmiä, osaamisen arviointia, dialogitaitoja, verkostoissa toimimista, monikulttuurisuutta, sekä kasvatustieteellisiä teorioita ja käsitteitä. Opettajakoulutuksesta valmistunut on AMO, eli ammatillisen opettajakoulutuksen suorittanut opettaja, joka voi toimia opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa ja muissa oppilaitoksissa tietyin edellytyksin.

Ismo: Vieraanani on lehtori Liisa Rentola, joka työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulussa opettajana ammatillisessa opettajakoulutuksessa ja erityisopettajakoulutuksessa. Tervetuloa, Liisa!

Liisa: Kiitos!

Ismo: Minulla on kolme Liisalle esitettävää kysymystä, jotka liittyvät erityisen tuen osuuteen opettajakoulutuksessa. Oletko, Liisa, valmis?

Liisa: Kyllä olen.

Ismo: Ja kysymys numero yksi: miksi on tärkeää, että kaikki opettajat saavat tietoa erityisestä tuesta?

Liisa: Lähtökohtana meillä Suomessa on tällainen inkluusioajatus opetuksessa. Että kaikki opiskelijat voisivat opiskella samoissa oppimisympäristöissä, samoissa luokissa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Ja siitä seuraa se, että kaikki opettajat tulevat työssään jossain vaiheessa kohtaamaan erilaisia opiskelijoita, joilla jokaisella on oikeastaan oma profiili siinä, että mitä he osaavat, tai mitä he eivät osaa. Sitten sellainen asia, että kaikkien opettajien on hyvä muistaa ja tietää, että erityisopetus tarkoittaa erityisen hyvää opetusta kaikille opiskelijoille. Kaikki opiskelijat hyötyvät niistä menetelmistä ja materiaaleista ja niin edelleen, jotka on tarkoitettu erityisen tuen opiskelijoille. Siis kaikki opiskelijat, onpa heillä oppimisvaikeuksia tai onpa heillä erilaista lahjakkuutta, kaikki hyötyvät.

Ismo: Millaisia asioita opettajaopiskelijoille opetetaan, eli minkälaisia asioita käydään opettajaopinnoissa läpi?

Liisa: Me lähdetään siitä, että opettajat tietäisivät, että mitä erityisellä tuella tarkoitetaan, ja millaiseen lainsäädäntöön se esimerkiksi perustuu Suomessa. Lähtökohtana erityisen tuen järjestämisessä on, että opettajat osaisivat ensinnäkin tunnistaa, millaisesta oppimisvaikeudesta tai erityisen tuen tarpeesta on kyse. Sen tunnistamisen jälkeen vasta voidaan lähteä miettimään erilaisia tukikeinoja siinä opetuksessa, eli millaisesta oppimisympäristöstä opiskelija hyötyy parhaiten, millaisia menetelmiä voi voidaan käyttää, millaisia materiaaleja – esimerkiksi saavutettavasta materiaalista puhutaan paljon – ja niin edelleen. Sitten me myös käsitellään siellä yhtä keskeistä asiaa, eli erityinen tuki koskee kaikkea, koko opetusta, ja muun muassa arviointia. Eli arviointia voidaan muuttaa tai mukauttaa yksilöllisesti laatimalla esimerkiksi yksilöllinen osaamisen arvioinnin suunnitelma.

Ismo: Mitä taitoja opettajilla tulisi olla nyt ja tulevaisuudessa?

Liisa: Tässä kohtaa mä lähtisin siitä, että opettajalla tulisi olla laaja oppimis- ja ihmiskäsitys siitä, että mitenkä oppilas oppii, millainen arvo ihmisillä on, opiskelijoilla on. Eli opiskelijat voivat olla erilaisia, mutta ovat yhtä arvokkaita. Lisäksi opettajilta toivoisin sellaista ajattelutapaa, missä he pyrkivät näkemään opiskelijan kokonaisvaltaisesti, ei vain sen tuen tarpeiden tai sairauden tai vamman näkökulmasta, vaan myös että mitenkä he voivat tukea opiskelijan vahvuuksia, osaamista ja persoonallisuutta.

Liisa: Toisena asiana näistä taidoista sanoisin, että heidän tulisi tehdä yhteistyötä moniammatillisissa ryhmissä ja eri verkostoissa. Moniammatillinen yhteistyö tukee tai auttaa opiskelijan kokonaisvaltaisessa tukemisessa, mutta se myös auttaa opettajaa itseään jaksamaan koulutyössä ja opiskelijoiden kanssa. He eivät ole yksin siellä koulussa. Kolmanneksi nostaisin, että opettajilla tulisi olla itsensäkehittämistaitoja, ja tämä siksi, että koko yhteiskunta muuttuu. Työelämä muuttuu, suhdanteet muuttuvat, ja tietoa on paljon, ja tietoa tulee lisää. Opettajien tulisi pitää itseään ajan tasalla.

Liisa: Viimeisenä ehkä sellaista taitoa näkisin tarvittavan, että tällainen halu ja kyky kehittää oppilaitoksen ja työelämän yhteistyötä, ja nähdä sen, että opiskelija ei mene vain suorittamaan tutkintoa, vaan opiskelija menee sinne aktiivisesti oppimaan uutta. Tämä edellyttää yhteistyötä opettajan ja työpaikan työpaikkaohjaajien välillä, ja erityisesti kun kyseessä ovat erityistukea tarvitsevat, niin se yhteistyö on entistä tärkeämpää. Siinä yhteistyössä voidaan rakentaa niitä tukipilareita ja tukikeinoja myös sinne työelämään, jotta opiskelija pystyisi siellä työelämässä parhaimpaansa työntekijänä.

Ismo: Kiitos, Liisa, näistä ajatuksista! Tähän onkin hyvä päättää Työuralle -hankkeen tämän kertainen Hämeen ammattikorkeakoulun podcast. Kiitos kaikille kuulijoille.

Tämä on TYÖURALLE-hankkeen Podcast, joka esittelee ERITYISEN TUEN TOTEUTUMISTA  Forssan ammatti-instituutissa, tarkemmin sanoen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla. Minun nimeni on Tiina Kylä-Markula ja toimin soteka-alan ammatillisena ohjaajana. Kanssani täällä on erityisen tuen ammattilainen, ammatillinen erityisopettaja Sanna Toukkari.  

Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä, on jatkuvasti kasvanut ammatillisissa oppilaitoksissa. Myös keskimääräistä useampi opintojensa keskeyttäjä on erityisen tuen piirissä.  

Uusi oppimisympäristö, uudet ystävät ja uusi elämänvaihe, voi lisäksi nostaa esiin ongelmia motivaatiossa, käyttäytymisessä tai ylipäätään elämänhallinnassa. Riittävä ja oikein kohdistettu tuki, edistää paitsi opiskelijan oppimista ja opintojen parissa viihtymistä, myös vastuun ottamista omista opinnoista ja omasta tulevaisuudesta.  

Kerron erityisen tuen käytännöistä Forssan ammatti-instituutissa ja soteka-alalla 

Opiskelijalla oppimisen ja opiskelun pulmat voivat näkyä lukemisessa, kirjoittamisessa, vieraiden kielten ja matematiikan opiskelussa. Vaikeuksia voi olla hahmottamisessa, muistissa, tarkkaavuudessa ja oman toiminnan ohjauksessa. Pulmia saattaa olla myös ohjeiden ymmärtämisessä, keskittymisessä ja itsenäisessä työskentelyssä. Nämä vaikeudet voivat näkyä niin opiskeluissa oppilaitoksella kuin työpaikalla työelämäjaksolla.  

Opiskelijan tuen tarve määritellään aina yksilöllisesti ja tarpeen arvioinnissa huomioidaan opiskelijan kokonaistilanne ja voimavarat. Tässä pitää ottaa myös huomioon opiskeltavan alan tutkinnon perusteet ja miten oppimisympäristössä voidaan huomioida opiskelun tukemista. Hoksiin kirjataan, millaisilla pedagogisilla ratkaisuilla tuetaan opiskelijaa.  

Tästä esimerkkinä rauhallinen oppimisympäristö ja opiskelijan tahdin mukaan etenevä opiskelu tukevat monen oppimista. Opiskelija voi käyttää oppimisen tukena erilaisia apuvälineitä, kuten äänikirjoja ja opetuksessa hyödynnetään havainnollistamista. Opiskeltava asia voidaan jakaa pienempiin osiin ja lähestyä sitä mahdollisimman monipuolisesti. Selkeä oppimateriaali tukee oppimista. Moni erityistä tukea tarvitseva opiskelija hyötyy käytännönläheisestä ja työvaltaisesta oppimisesta.  

Opintojen tukemiseksi ja etenemisen varmistamiseksi, meillä Forssan ammatti-instituutissa, järjestetään jokaisella koulutusalalla säännöllisesti, n. kerran kahdessa kuukaudessa, ohjauspäivä, joka koostuu moniammatillisesta huoltotiimistä ja ohjauspajasta. 

Moniammatillinen huoltotiimi= 

Huoltotiimissä käsitellään opiskelujen etenemiseen, psyykkiseen hyvinvointiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja elämänhallintaan liittyviä asioita. Huoltotiimissä on mukana mm. kuraattori, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, ammatillinen ohjaaja, erityisopettaja, koulutusalavastaava ja vastuuopettaja. Heidän lisäkseen keskustelussa on tarvittaessa mukana opiskelija ja huoltaja. Huoltotiimin tarkoituksena on edistää opiskelijan opintojen edistymistä yhteisellä suunnittelulla silloin, kun opiskelija tarvitsee enemmän tukea oppimisessaan, elämänhallinnassa, jaksamisessaan tmv. Työskentelymalli on tehokas, koska saman aikaisesti jaetaan tietoa monelle opiskelijan kanssa yhteistyötä tekevälle ja edetään yhteisen suunnitelman mukaan.  

Ohjauspaja= 

Ohjauspajassa opiskelijat tekevät tehtäviään ohjatusti. Kaikilla sotekan opettajilla on kyseisenä ajankohtana mahdollisuus ohjata niissä tehtävissä, joissa opiskelija tarvitsee enemmän ohjausta ja tukea. Mukana ohjauspajassa ovat myös ammatillinen ohjaaja ja erityisopettaja. Ohjauspajan lopuksi on rästikoe niille, joilla koe on jäänyt tekemättä tai aiemmin vastatussa kokeessa on osaamisen vajetta.  

Meillä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla järjestetään viikoittain myös tuettu tehtäväpaja. Tuettu paja toteutetaan erityisopettajan ja ammatillisen ohjaajan voimin. 

Tehtäväpajassa erityisen tuen opiskelijat ja samoin myös muut opiskelijat, joilla on tekemättömiä tehtäviä, pääsevät niitä tekemään ohjatusti. Tehtäväpajassa on myös mahdollista syventää opittua tietoutta ja tehdä tekemättä jääneitä kokeita.  

 Monesti tekemättömiä tehtäviä kerääntyy. Niitä ei ole saatu tehtyä itsenäisesti kotona, mutta koululla järjestettävässä tehtäväpajassa niiden tekemiseen paneudutaan ohjatusti. Tehtäviä tehdessä olemme huomanneet, että jo pelkästään ohjeistuksen selventämisellä, ajan ja paikan mahdollistamisella, on merkitystä niin, että tehtävän valmistuminen liikahtaa eteenpäin. Yhtenä opiskelijan kommenttina on jäänyt mieleen, että nyt kahden tunnin aikana sain enemmän aikaiseksi kuin pariin kuukauteen kotona yksin yrittäen. Tehtäväpajassa näkyy myös keskittymisen haasteet, joihin ohjaten haetaan yksilöllistä tukea.  

Avoimuus, opitun jäsentäminen sanoittamalla ja luottamuksellinen vuorovaikutus ovat meille tärkeitä tekijöitä opiskelijoiden ohjaamisessa. Tehtäväpajassa etenemisestä ja löytyneistä sopivista opiskelutekniikoista sanoitetaan avoimesti, joilla tavoitellaan tukea opiskelijan motivaation ylläpitämiseen, oppijan minäkuvan löytymiseen ja itsesäätelyyn.Ohjaustyöskentelyyn sitoutuminen on tavoitteena ja siinä keinoina ovat mm. opiskelijan kuulluksi tuleminen ja se, että pystyy itse vaikuttamaan ohjausprosessiin. Työskentely on siis hyvin yksilöllistä, missä jokaisen vahvuudet pyritään tuomaan esille. 

Koulutyöskentelyn lisäksi opiskelijat tarvitsevat tukea myös työelämässä oppimisessa.  

Käytännönläheinen opiskelu tukee työelämässä toimimista ja opitun kiinnittämistä käytäntöön. Työelämäjaksoilla opiskelijat saavat arvokasta tietoa työssä tarvittavista taidoista sekä oman tietojen ja taitojen kehittämisen arviointi toteutuu. Opiskelijan itsearviointi ja työelämältä saatava palaute on myös arvokasta opetushenkilöstölle.  

Opiskelijat tarvitsevat toisinaan enemmän tukea myös työssäoppimisessa. Kun oppimisen arjessa huomataan opiskelijalla tiettyjä haasteita, kuten esim. paljon poissaoloa, haasteita opinnoissa tai osaaminen ei kehity HOKSissa suunnitellun mukaisesti, tuen tarve ulottuu usein myös työelämässä oppimiseen. Tällöin työpaikalla tehostetumpi ohjaaminen ja tarkempi työelämäjakson suunnittelu ja toteutus ovat tarpeen. Rauhassa työtehtäviin ja työpaikan toimintatapoihin tutustuminen ja työtehtävien jäsentäminen ovat hyviä keinoja. Avoimessa ja luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa uskaltaa myös paremmin kertoa omista oppimisen haasteistaan, jolloin opiskelijaa pystytään ohjaamaan hyödyntäen eri tapoja: kertaamalla, sopivissa määrin ohjeita antaen, tuettuna työtehtävien toteutumista auttaen jne. 

Tässä vielä muutamia mietintöjä tuen tarpeiden osalta ja ylipäätään oppimisen haasteista  

Juuri nyt koulumaailmassa eletään isoa muutoksen aikaa. Lyhyessä ajassa on otettu käyttöön sähköisiä oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat uudenlaiset tavat oppia, hankkia tietoa ja jäsentää sitä.  

Soteka-alan opinnoissa opiskelijat omaksuvat laajalti tietoa mm. ihmisen kehityksestä, hyvinvoinnin, kasvun ja osallisuuden edistämisestä. Opiskelijoilla on paljon informaatiota käsiteltävänä ja oppimisen haasteissa tuo hankaluutta mm. laajan ammattitermistön omaksuminen. Opiskelutahti on kuitenkin tiivis ja lyhyessä ajassa omaksutaan paljon tietoa. Opiskelijalta tarvitaan tässä aktiivisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, sekä itsensä ja oman mielen johtamista. Tietomäärästä pitää löytää olennainen tieto, jota hyödynnetään ja sovelletaan tulevassa ammatissa.  Ammatillisen ohjaajan ja erityisopettajan tukea tarvitaan näissä tilanteissa. 

Tuki on tehtävissä konkreettisesti auttamista, opetellaan tiedonhakua ja tiedon kirjoittamista jäsennellyiksi vastauksiksi. Tukea tarvitaan myös ajanhallintaan, eli milloin tekisin tiettyjä tehtäviä ja entä sitten, kun on saanut tehtävät tehtyä. Mitä tehtäviä sitten siirryn tekemään. Opiskelijat hyötyvät myös siitä, että keskustellaan keskittymisen tukemisen keinoista. Moni opiskelija hienosti sanoittaa ja tunnistaa itsessään, milloin ja missä tilanteissa ei keskity. Oman vireystason tunnistaminen onkin tärkeää ja siinä tilanteessa tiedostaa, että miten kuuluisi toimia. Saadaanko vireystaso palaamaan takaisin esim. pitämällä hetken tauon mieleisen tekemisen parissa, sekä miten saan itseni taas tehtävien tekemisen pariin. Näilläkin asioilla on merkitystä onnistumisen kokemukseen tehtävien tekemisessä, ettei jää tunnetta, että en onnistu, en osaa.  

Yhtenä huomiona opiskelijoiden kohdalla on ollut, että opiskelijalla on saattanut olla peruskoulun ajoista ikäviä kokemuksia mm. koulukiusaamisesta ja oppimisvaikeuksista johtuen.  Tällöin usko omiin taitoihin ei ole ollut välttämättä kovin vahva. Nyt ammatillisissa opinnoissa oppimistekniikoita edelleen harjoitellaan, missä sinnikkyys ja suuri motivaatio valmistua uuteen ammattiin näkyy. On mukava saada hyvää palautetta tehtävistään ja nähdä omaa edistymistä. Meidän, opiskelijaa ohjaavien, pitääkin muistaa positiivisen palautteen voima. Kannustava palaute vahvistaa oppijan minäkuvaa ja varmasti sen myötä myös itsetuntoa. Se, että opiskelija saa hyvää palautetta työskentelystään, auttaa häntä tunnistamaan myös omia vahvuuksiaan, joiden avulla jaksaa taas eteenpäin.  

Näiden tekijöiden lisäksi koemme, että pienemmässä oppilaitoksessa korostuu mutkaton yhteys opiskelijahuoltoon ja opiskelijalla on hyvät mahdollisuudet nopeaan moniammatillisen tuen saantiin. 

Toisen asteen tutkintoa pidetään merkittävänä ja suojaavana tekijänä syrjäytymisen ehkäisyssä.  

Ammattiin valmistuminen on iso, itsetuntoa tukeva saavutus,  

niin nuoren kuin aikuisenkin opiskelijan elämässä. 

Siksi jokaiselle opiskelijalle, tuen tarpeesta riippumatta,  

on luotava mahdollisuus suorittaa opintonsa onnistuneesti 

ja löytää oma paikkansa tulevaisuuden työuralla. 

Intro: Tervetuloa Työuralle -hankkeen podcastiin. Tämä on tämän podcast sarjan viimeinen jakso ja tätä ovat äänittämässä Työuralle -trio Kiipulasta, eli Kati Jokio, Marjo Siekkinen ja Heli Kemppinen. 

Kati Jokio: Eli tervetuloa kaikille mukaan nyt vielä näin viimeistä kertaa. Tässä podcastissä on ollut mukana kaikki osallistuvat hankkeen oppilaitokset, eli Hyria, Tavastia, Forssan ammatti-instituutti ja HAMK. Ja nyt me ollaan hiukan täällä puhumassa siitä, mitä me saatiin tästä podcast-sarjasta. Ensimmäiseksi haluaisin jututtaa näitä mun työparejani tästä, että mikä on teidän näkemys siitä, mitä uraohjaus on. 

Heli Kemppinen: Musta ainakin lähtökohtana olisi tosi tärkeää että huomioidaan siinä ohjauksessa opiskelijan yksilölliset tarpeet ja tavoitteet siitä että mitä kohti hän haluaa sitä uraa viedä eteenpäin ja huomioidaan hänen aikaisempi osaamisensa siinä ohjauksessa. 

Marjo Siekkinen: Ja mun mielestä uraohjaus on myös sellainen jatkumo. Se ei ole mikään yksittäinen hetki, keino tai kikka, vaan jatkuva pitkä prosessi, jossa on erilaisia tapoja tehdä sitä, kuten tässä podcast-sarjassa ollaan kuultu, että meillä oppilaitoksella on erilaisia tapoja tehdä sitä ja toteuttaa. Niistä kasataan sellainen opiskelijan urapolkua tukevat menetelmät ja se on sellainen opiskelija lähtöinen jossa mietitään, että mitä kukakin opiskelija tarvitsee ja minkälaista ohjausta. 

Kati Jokio: Joo, lisätään vielä tähän, että se on jo varhaisessa vaiheessa lähtevä prosessi. Täytyy ajatella sillä lailla, että me aloitetaan uraohjaus siinä vaiheessa kun opiskelija tulee opiskelemaan ammatilliseen oppilaitokseen, vaan sitä on pitänyt miettiä jo ennen sitä. Kun mietitään 16-vuotiaana sitä, että mikä on se ammatti minkä valitsen, niin monethan nuoret sanoo, että eihän sitä voi tietää siinä vaiheessa. Ei voikaan tietää eikä mielestäni pidäkään tietää. Sillä uraohjauksella, kun sitä aloitetaan jo siellä peruskoulun aikana ja sitä kuljetetaan prosessina läpi ammatillisen koulutuksen, me voidaan päätyä siihen lopputulemaan, että siinä vaiheessa kun se ammatillinen koulutus on loppunut niin sitten tiedetään, että mikä musta tulee isona – ensimmäiseksi. Mitä sitten tulee seuraavaksi, niin kaikkihan me tiedetään että monia ammatteja voidaan opiskella. 

Heli Kemppinen: Ja varmasti ennen sitä ammatillista koulutusta se uraohjaus voi liittyä siihen että tuetaan näitä oppilaita tunnistamaan omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteitaan, että siitä voisi lähteä liikkeelle. 

Marjo Siekkinen: Joo. Ja ehkä se on vielä kaikkea muutakin kuin sitä ammatillista ohjausta. Jotenkin se on sitä semmoista oman elämän uran ohjausta jossa mietitään paljon kaikkea muutakin. Jos miettii nuorta tuossa iässä niin siellä on aika isoja asioita joita tarvitsee päättää, johon varmaan tarvitsee muidenkin tukea kuin omien vanhempien. 

Kati Jokio: Ja täytyy tohon viitaten ottaa huomioon se että siinä tulee helposti sitten tämä itsenäistyminen, oma asunto ja kaikki. Ollaan totuttu siihen että apua ja neuvontaa saa, niin kyllä sen sitten pitää jatkua se kokonaisuus, että rakennetaan ehkä sitten tavallaan sitä minuutta. Ammattia rakennetaan mutta myös minuutta, omaa kehittymistä ja siirtymistä  aikuisuuteenkin. 

Marjo Siekkinen: Kyllä ja tästä vielä se, että se täytyy jokaiselle henkilökohtaisesti muovata sellaiseksi mitä se itse tarvitsee. Jollakin se itsenäistyminen voi tapahtua aikaisemmin ja hän voi tarvita sitä ammatillisen koulutuksen aikaan ja jollakin se voi tapahtua myöhemmin. Mutta se täytyy rakentaa sellaiseksi että siellä mietitään niitä opiskelijan omia vahvuuksia ja juuri hänen tuen tarpeitaan. Se ei voi olla sellainen että kaikille samanlaista samassa paketissa.   

Heli Kemppinen: Ja tuetaan myös sitä että “olen osaaja”. Juuri tällaisella positiivisella palautteella ja kannustuksella. Ammatti-identiteetti on enemmän sitä oman osaamisidentiteetin tukemista.   

Kati Jokio: Joo ja nostaisin vielä tässä ylös sen että helposti meidän yhteiskunnassa ajatellaan että kaikki oppiminen ja osaaminen hankitaan koulussa. Mutta se että voimme siinä uraohjauksen prosessissa nostaa ylös sellaiset asiat mitä oppilas peruskoulussa tai opiskelija ammatillisessa koulutuksessa on saanut vapaa-ajallaan hankittua. Joku voi olla taitava ratsastaja tai golfaaja. On ollut 4H-yrittäjänä tai mitä hyvänsä. Pitää miettiä oikeasti se kokonaisuus, että mikä opiskelija on. Ei vain sitä että luetellaan mitä kouluasioita hän on käynyt tai hänellä on ollut kymppi matikassa. Mennään sen ulkopuolelle ja laajennetaan sitä näköalaa jolla katsotaan sitä opiskelijaa. Autetaan sitä opiskelijaa myös itse laajentamaan näkökulmaansa josta hän löytää oman osaamisensa ja näkee sen. Oppii huomaamaan sen, että osaa näitä asioita, vaikka ei ole sitä koulussa opiskellutkaan.  

Heli Kemppinen: Ja tohonkin vielä liittyen se, että uraohjauksessa tuetaan siinä että on ehkä valittu se tietty tutkinto, jota opiskelija aikoo suorittaa mutta sitten muiltakin aloilta ohjataan hakemaan sitten jotain tutkinnon osia, jotka tuntuu sopivan tälle opiskelijalle.  

Kati Jokio: Onko sulla esimerkkiä antaa?  

Heli Kemppinen: Voisi olla vaikka kiinteistöalan opiskelija niin vaikka liiketoiminnasta joku asiakaspalvelun tutkinnon osa.  

Kati Jokio: Joo! No mites tuosta digitaalisuudesta. Digi on nyt kova sana ja tietysti näin koronakeväänä kun tätäkin podcastiä äänitellään niin miten te näette tämmöisen digitaalisuuden mahdollisuudet?  

Marjo Siekkinen: No nyt ehkä ollaan ihan hyvin tänä keväänä todettu että mekin tehtiin tässä sellainen uraohjauksen webinaarisarja ja Hyrialla ja Tavastialla on kovasti ollut tämä Tiitus ollut tällaisena sähköisenä työnhaun välineenä. Ollaan huomattu kyllä niiden positiiviset hyödyt ja ehkä ollaan hieman vajaalla käytölläkin hyödynnetty digitaalisuutta. Nyt tänä keväänä kun ollaan tehty tämä pakko hyppäys syvään päähän sen suhteen niin varmasti iso osa opiskelijoista on saanut suuremman hyödyn tästä digitaalisuudesta. Myös he jotka ovat vielä kaikkien palveluitten ulkopuolella niin pystyisivät mahdollistamaan sen uraohjauksen saamisen jopa sinne kotiin näillä digitaalisilla välineillä. Niiden kehittämistä varmaan täytyy tässä jatkaa.  

Heli Kemppinen: Ja sitten ainakin sellaisia huomioita on tullut yleisistä ammatillisista oppilaitoksista, ja varmasti täältä, että joillekin opiskelijoille tämä etätyöskentely on sopinut ihan loistavasti ja he ovat puhjenneet kukkaan nyt kun ovat saaneet sitten sieltä etänä jutella asioista ja opiskella asioita. Että tämäkin huomioidaan sitten  jatkossa.  

Marjo Siekkinen: Muutenkin kun ollaan puhuttu uraohjauksen erilaisista menetelmistä niin sen tulisi olla sellaista matalan kynnyksen ja helposti lähestyttävää. Ehkä tämä digitaalisuus tuo siihen sellaisen aspektin että on helpompi lähestyä. Sen pystyy tosi matalalla kynnyksellä, ei tarvitse edes kotoa lähteä minnekään, niin sä saat sitä ohjausta sinne.  

Kati Jokio: Nyt meidän täytyy oppilaitoksissa tarjota mahdollisuus siihen että opiskelija voi myös ihan itse omaehtoisesti lähteä tekemään vaikka jotain tämmöistä työnhaun sovelluksen kautta työnhakua tai jotain tällaisia. Ja pitää itseasiassa vielä sanoa se että Forssassa myös Forssan ammatti-instituutilla on käytössä tämä CRM-järjestelmä jossa aika paljon, varmaan kuten Tiituksessakin ja muissa työnhaun järjestelmissä, niin siellä sidotaan myös se työelämä hyvin tiukasti. Mä luulen että tämä digitaalisuuden uuteen nousuun johdattaminen tuo mukanaan sen, että me ehkä pystytään paremmin ja matalammalla kynnyksellä olemaan myös sinne työelämään yhteydessä ja tarjoamaan niitä että: “Hei meillä täällä tehdään tätä. Tulkaa katsomaan virtuaalikierrokset”, ja tämmösiä, että pystytään kiinteämmin sitomaan oppilaitokset työelämän kanssa yhteen. Vai olenko väärässä? Mitä te olette mieltä?  

Marjo Siekkinen: Kyllä mä luulen että tollasia erilaisia mahdollisuuksia tämän mukana tulee paljon ja tietysti se että ihmisten ei tarvitse käyttää aikaa niihin siirtymiin tai nyt jos mä ajattelen opiskelijoita niin ei tarvitse kohdata kasvotusten. Voi olla sosiaalistentilanteidenpelkoa tai muita sellaisia, niin ei tarvitse välttämättä tulla kohtaamaan tai lähteä sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jotta voi saada sitä ohjausta. Mun mielestä se on ohjauksen yksi iso kysymys että se on saavutettavaa. Digitaalisuus tuo siihen sitä ihan varmasti.  

Kati Jokio: Mutta sitten myös digitaaliset kohtaamiset, jos nyt mietitään kohtaamista, niin kyllä se on kohtaamista sekin. Se on vaan eri muodoissa. Mutta kuten sanoit, niin varmaan se kynnys madaltuu sitten entisestään.  

Heli Kemppinen: Ja varmasti se että näille nuorille se voi olla tämä tämmöine ohjauskeskustelu siellä digitaalisesti sitten paljon helpompi kuin sitten tälle meidän ikäluokan porukalle. He ovat kuitenkin tottuneet käyttämään sitä digiä aika monipuolisesti jo ihan pienestä pitäen.  

Kati Jokio: Kyllä ja nythän me voidaan tietysti, aina tulee nuorempia sukupolvia tai uusia sukupolvia mukaan tähän. Nyt kun me opitaan paremmin hyödyntämään näitä digitaalisia palveluja ja ohjaamaan verkon kautta, etäohjaus otetaan voimakkaammin käyttöön, niin tavallaan tuleeko siitä sitten osa uutta normaalia. En usko että semmoinen live-kohtaaminen koskaan poistuu, enkä halua että se poistuu, mutta me voidaan täydentää mahdollisuuksia kohdata ja tarjota sitä ohjausta ja tukea paremmin kun meillä on digitaalisuus tässä mukana.  

Marjo Siekkinen: Joo eikä se kohtaaminen siitä sen huonommaksi välttämättä muutu, että me kohdataan ihmisiä netin välityksellä. Se vaatii vaan sitten siltä ohjaushenkilöltä sellaista aitoutta ja asiakkaan kunnioitusta. Ihan samat lainalaisuudet siellä pätee.  

Heli Kemppinen: Kyllä, juuri se että on sitä aikaa ja pystyy luomaan luottamuksellista suhdetta siihen ohjattavaan ihan samalla tavalla.  

Kati Jokio: Mä mietin tollasta aitoa kohtaamista. Helposti ajatellaan vaikka tämmöinen: “Nyt suoritan tässä uraohjauksen toimenpidettä, että minä kohtaan tämän opiskelijan ja istun hänen kanssaan pöydän ääreen”. Mä näkisin että sen ei tarvitse olla niin muodollista. Voi olla myös ihan sellainen satunnainen lyhyt muutama sananvaihto jolloin se opiskelija tulee lyhyelläkin ajalla kuulluksi ja kohdatuksi eikä tarvitse tehdä siitä niin isoa numeroa. Me voidaan sillä jo sanoa että ollaan tavallaan tehty osaksi sitä uraohjasta sillä että me kuunnellaan ja ollaan läsnä, silloin kun opiskelijalla on se hetki. Se voi voi olla autokorjaamolla kun ollaan auton alla korjaamassa autoa, tai se saattaa olla kaupan hyllyjen välissä lyhyt keskustelu siitä, “miten sä tekisit tässä, miten sä toimisit näin ja miten tää vaikuttaa sitten sun tulevaisuuteen”.  

Heli Kemppinen: Kyllä! Ihan varmasti asian ytimessä, että juuri sillä hetkellä sinä olet sitä opiskelijaa varten. Hänen asiaansa kuuntelet ja hänen kanssaan yhdessä pohdit, mikä se ratkaisu olisi.  

Marjo Siekkinen: Ja mun mielestä tässä podcast-sarjassa on aika hyvin tuotu esille niitä erilaisia tapoja tehdä, kuten Kati tuossa juuri sanoi että se voi olla hetki siellä toinen täällä. Ei se ole aina niin suunnitelmallistakaan. Meitä on eri toimijoita jotka sitä voi tehdä ja oppilaitoksen lisäksi sitä tekee varmasti vanhemmat ja työelämä ihan samalla lailla. Olisi tärkeää että se opiskelija, nuori tai aikuinen kuka sitä nyt tarvitseekaan, niin pystyisi matalalla kynnyksellä saamaan sitä ohjausta, saisi sellaista aitoa kohtaamista, aitoa välittämistä ja kuuntelua.  

Heli Kemppinen: Eli opiskelija keskiössä. 

Marjo Siekkinen: Kyllä! 

Kati Jokio: Kyllä. No siihen on varmaankin sitten hyvä päättää tämä äänite. Ja sitten vielä haluan kaikkien meidän hankkeeseen osallistuneiden tahojen puolelta kiittää ja toivottaa kaikille aurinkoista kesää ja hyvää jatkoa.