Elokuun lopulla Kiipulassa juhli kymmenvuotista taivaltaan Välkky-verkosto. Tai no, taipaletta on taaperrettu jo noin 12 vuotta, mutta viime vuosien juhlat jouduttiin sattuneesta syystä perumaan.
Välkky perustettiin, kun Opetushallitus 2010 lähetti Kanta-Hämeen alueen toisen asteen ammatillisille oppilaitokselle keskinäistä yhteistyötä koskevan kirjeen. Siinä ehdotettiin oppilaitoksien yhdistymisiä alueellisen toiminnan tehostamiseksi. Kohtelias ”ei” muotoiltiin Välkkyverkostoksi.
Mainitussa kirjeessään Opetushallitus nimitti meitä ”Väli-Suomen” koulutuksenjärjestäjiksi. Välkky on lyhenne tästä maantieteellisestä suurpiirteisyydestä. Jos googlaa ”Väli-Suomi”, niin huomaa, että Opetushallituksenkin pitäisi ehkä joskus käyttää googlea – Välkky nyt kuitenkin vakiintui käyttöön.
Niin tai näin, Välkky on tehnyt menestyksekästä yhteistyötä noista ajoista alkaen. Valtaa käyttää johtoryhmä, jossa ovat edustettuina kaikki ”Väli-Suomen” ammatilliset oppilaitokset: Eerikkilä, Fai, Faktia, Hami, Hevosopisto, Hyria, Kiipula, Tavastia, VAAO – tunnistitko lyhenteet? Opiskelijoita on yhteensä pitkälle toistakymmentä tuhatta.
Välkky-jory on listannut tulevan vuoden painopisteiksi mm. kestävän kehityksen ja ammatillisen koulutuksen imagon parantamisen. Myös työelämäyhteistyössä pyritään tekemään yhteisiä juttuja alueellamme.
Käytännön yhteistyötä tehdään kuuden työryhmän voimin. Ryhmien teemat ovat erityinen tuki, talous- ja henkilöstöhallinto, kansainvälisyys, viestintä, pedagogiikka ja teknologian hyödyntäminen. Ryhmien perustoimintaa on tiedon vaihto, erilaisten vierailujen ja tilaisuuksien järjestäminen sekä yhteistyökuvioiden hakeminen.
Kiipulan tilaisuudessa jokainen ryhmä esitteli toimintasuunnitelmansa täksi ja ensi vuodeksi. Osa toiminnasta on pienemmän piirin yhteistä funtsintaa, osa toimintaa, johon osallistetaan laajemmin oppilaitoksien henkilökunta.
Välkyn puheenjohtajana on Pia-Maria Haltia Hamista. Kiipulan edustajat Välkyn työryhmissä ovat:
- erityinen tuki: Eeva-Kaarina Leskinen, Marjut Tuppurainen
- talous- ja henkilöstöhallinto: Kaija Oksanen, Riikka Oinonen
- kansainvälisyys: Annemari Syrjänen, Petteri Ora
- viestintä: Ulla Harju
- pedagogiikka: Anne Saari, Laura Hahl
- teknologian hyödyntäminen: Kari Vekka
- johtoryhmä: Jukka Kujala, Petteri Ora
Jokaisessa työryhmässä on edustus jokaisesta oppilaitoksesta. Ryhmät viestivät oppilaitoksissa ja yleisestikin tekemisistään. Tämän ohella aina voi nykäistä Välkkyedustajaa hihasta, jos jokin teema kiinnostaa, haluaisi itse mukaan tai on muuten vain hyviä ideoita.
Kirjoittajana toimi Kiipulan kehitysjohtaja Petteri Ora.