Vuosi 2025 on merkittävä vuosi Kiipulasäätiölle, sillä säätiö täyttää 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme useita tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa juhlistamme pitkää taivaltamme. Lisäksi vuoden aikana julkaistaan Kiipulasäätiön 80-vuotishistoriakirja.
Kiipula tunnetaan valtakunnallisesti vahvana toimijana sekä ammatillisessa erityisopetuksessa että kuntoutuksessa. Vuonna 1945 testamentilla lahjoitettu Kiipulan Rusthollitila on nykyään elinvoimainen koulutus- ja kuntoutuskeskus, jossa Miina ja Kustaa Kiipulan perintö elää vahvana.
80 vuodessa Kiipula on kasvanut yhteisöksi, joka toimii hyvän kasvun paikkana opiskelijoille, asiakkaille ja henkilöstölle. Kiipulan ammattiopisto toimii nykyään kymmenellä paikkakunnalla ja siellä opiskelee vuosittain noin 1000 vaativan erityisen tuen opiskelijaa. Kiipulasäätiön ylläpitämään kokonaisuuteen kuuluvat ammattiopiston lisäksi kuntoutus- ja valmennuspalvelut, myyntipalvelu, Kiipula Gardens, Kiipula Guest House sekä tytäryhtiö Avire Oy.
Tällä hetkellä Kiipulasäätiön palveluksessa on yli 500 alan ammattilaista. Toimimme hyvän kasvun paikkana viidessä maakunnassa Etelä-Suomen alueella. Unelmamme on, että työn tekeminen, osallisuus ja hyvä elämä on mahdollista kaikille. Kiipulassa tämän unelman toteutumista edistetään tarjoamalla jokaiselle mahdollisuus löytää itsestään hyvää ja kasvattaa sitä. Toimimme myös vastuullisesti ja olemme siitä ylpeitä.
Juhlimme syksyllä 2025
Juhlavuotta tullaan juhlistamaan monin eri tavoin ja juhlallisuudet tulevat sijoittumaan syksylle 2025. Juhlinta alkaa perinteisillä Kiipulan Elojuhlilla, joissa 80-vuotisjuhlinta aloitetaan tarjoamalla kaikille mahdollisuus tulla tutustumaan Kiipulan toimintaan ja nauttimaan markkinahumuista sekä esiintyjistä. Kiipulan Elojuhlat järjestetään Kiipulan puistossa perjantaina 29.8.2025.
Vuonna 2025 tullaan myös julkaisemaan Kiipulan 80-vuotishistoriakirja. Kirjan kirjoittaa tietokirjailija ja historiantutkija Mikko Laakso Spiritus Historiae -yrityksestä. Teos esittelee Kiipulasäätiön historiaa monipuolisesti. Historiakirja julkaistaan Kiipulasäätiön 80-vuotisjuhlatilaisuudessa Janakkalassa syyskuun lopulla. Lisäksi juhlimme muun muassa opiskelijoidemme ja henkilöstömme kanssa erikseen.
Kiipulasäätiö kiittää jo nyt lämpimästi kaikkia, jotka ovat olleet osa tarinaamme. Yhdessä rakennamme edelleen kestävää ja merkityksellistä tulevaisuutta. Tervetuloa mukaan juhlistamaan kanssamme tätä ainutlaatuista vuotta!