Valikko

Tervakosken Kino saa uusia ulottuvuuksia, kun kierrän rakennusta Telma-opiskelijan kanssa, joka esittelee mitä hän tekee työelämän valmentautumisen jaksolla. Opiskelija valitsee tutustumiskäynnin aluksi jutustelutuokion paikaksi elokuvateatterin näyttämön reunan. Tuokio käynnistyy jouhevasti, kun kyselen, miten ihmeessä pääsen kipuamaan näyttämölle.

Kiipulan ammattiopisto on mukana Oikeus osata -hankekokonaisuuteen kuuluvassa Tassu-hankkeessa. Kiipulan ammattiopiston oppilaitoskohtaisena tavoitteena on muun muassa Työuralle-hankkeessa kehitetyn uraohjausmallin jalkauttaminen, jatkokehittäminen ja vertailu muiden oppilaitosten malleihin. Tavoitteena on myös kehittää Telma-opiskelijoiden ammatillisten tutkinnon osien suorittamisen ohjausta ja lisätä mahdollisuuksia valita paikallisia ammatillisia tutkinnon osia.

Uraohjaus määritellään Kiipulassa hakijan ja opiskelijan tarpeita, tavoitteita ja kiinnostuksen kohteita huomioivaksi ohjaukseksi kohti työelämää ja hyvää elämää.  Telma-opintoihin kuuluu työelämään valmentautumisen jaksoja, jotka ovat hyviä ponnahduslautoja tutustua työelämään ja miettiä opiskelijan mahdollista työllistymistä itsensä kokoiseen tehtävään.  Ohjauksella pyritään vahvistamaan opiskelijan osallisuutta ja oman yksilöllisen urapolun hallintaa. Hallintaan liittyvät valinnat voivat olla joidenkin kohdalla hyvin pieniä, mutta niiden merkitys on tärkeä tiedostaa ja tukea opiskelijan aktiivista roolia valintojen tekemisessä. 

Kasvu ja polku oman näköiseen elämään ja itsensä arvostamiseen on usean opiskelijan kohdalla kuoppainen ja mutkikas. Kaikilla opiskelijoilla on kuitenkin kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia, jotka ovat tärkeä voimavara itsensä arvostamisen tiellä. Ne ovat ennen kaikkea itse tärkeä tunnistaa ja tiedostaa. Opettaja tai ohjaaja voi olla opiskelijan kanssa rakentamassa uusia, voimauttavia tulkintoja opiskelijan kokemille merkityksille omista voimavaroistaan ja vahvuuksistaan.

Kiipulan ammattiopistossa on uraohjausmallia jalkautettu tänä syksynä eteenpäin eri koulutusalojen tiimeille pidetyissä työelämäyhteistyö ja uraohjaus -tapaamisissa (Teams). Tapaamiset on aloitettu esittelemällä uraohjausmalli ja kyselty siitä kommentteja ja palautetta. Lisäksi on käyty läpi Ruorin käytön mahdollisuuksia. Työtä riittää! -hankkeen projektipäällikkö on esitellyt hanketta ja Itsensä kokoiseen (työ)elämään -materiaalia, johon on koottu eri hankkeissa tuotettua materiaalia uraohjaukseen liittyen. Työelämäkoordinaattori on kertonut työelämäpalautteesta ja työpaikkaohjaajakoulutuksesta.

Opinto-ohjaajat ja työhönvalmentajat järjestävät kerran viikossa uravartteja (Teams) opiskelijoille ja opetushenkilöstölle. Uravarttien aiheet tukevat uraohjausmallin toteutumista. Aiheet liittyvät työnhakuun, työelämässä toimimiseen ja jatko-opintoihin. Vartit pidetään Teamsin kautta ja ne tallennetaan, joten niitä voi katsoa opiskelijaryhmän kanssa uudestaan tai ryhmälle sopivalla ajalla. Ne toimivat myös alustuksina aiheen laajemmalle käsittelylle.

Kiipulan uraohjausmallissa tulee vahvasti esille työelämäyhteistyö kaikkien opiskelijoiden kohdalla heidän edellytystensä mukaan. Tervakosken Kino -pajalla Telma-opiskelijan työtehtäviin on kuulunut avustettuna siivousta, ruuanlaittoa ja omia projekteja, kuten esimerkiksi kuvallisen seinätaulun tekemistä siitä, mistä hyvä arki koostuu.

Kysyttäessä opiskelijalta, mitä hän on oppinut, saan vastauksen: ”Jaksamista tehdä hommat”. Tutustumisen loppupuolella keskustelemme yhdessä pajan ohjaajien ja opiskelijan kanssa tulevaisuuden suunnitelmista ja mahdollisuuksista löytää oman näköinen työ. Tärkeämpää on opiskelijalle tässä hetkessä kuitenkin nykyhetki. Hänen toteamuksensa ”Lähetään hommiin!” saa meidät kaikki liikkeelle.

Tervakosken elokuvateatterin oranssit penkit ja sali.
Opiskelijan suusta: Viihtyisä elokuvasali.
Julkinen aulatila, jossa lattialla on imuri.
Opiskelijan suusta: Huolella hyvä tulee.

TASSU-hanke kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan Oikeus osata -kehittämisohjelmaan – Ammatillisen koulutuksen laatu ja tasa-arvo, hakuryhmään 1.1 Opinto-ohjauksen kehittäminen ja ohjauksen laadun parantaminen. TASSUn tavoitteena on kehittää opintojen välisiä nivelvaiheita, ohjauspolkuja, jatko-opintovalmiuksia sekä uraohjausta tukevia toimintoja. Hanke toteutetaan suomen- ja ruotsinkielisten koulutuksenjärjestäjien yhteistyönä.

Blogin kirjoittajana toimi Oikeus osata -, Nivus- ja Tassu -hankkeiden projektipäällikkö Heli Kemppinen Kiipulasta.