


Kiipulasta valmistunut Dani nappasi kesätyöpaikan S-ryhmästä
Hemba Aganze, tuttavallisemmin Dani, on päässyt unelmiensa kesätyöpaikkaan Hämeenlinnan Harvialantien S-Markettiin. Dani valmistui Kiipulan ammattiopistosta liiketoiminnasta keväällä ja oli jo viettänyt useamman kuukauden harjoittelussa kaupassa. Harjoittelun aikana Dani osoittautui varmaksi ja ammattimaiseksi työntekijäksi, ja tuloksena hän sai kesätyöpaikan. –...
Selkeesti! Selkokirja-tapahtuma innosti nuoria lukemaan
Kiipulan liiketoiminnan opiskelijat järjestivät Selkeesti-selkokirjallisuustapahtuman Hämeenlinnan kirjastolla toukokuussa. Tapahtuman tavoitteena oli tehdä selkokielistä kirjallisuutta tutuksi, ja innostaa nuoria lukemaan. – Kirjastolta otettiin meihin yhteyttä ja pyydettiin apua tällaisen tilaisuuden järjestämiseen, kertoo liiketoiminnan opettaja Minna Saarela....
Taitaja-finaalit kisataan Kuopiossa
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja kisataan Kuopiossa 20.–23.5.2024. Finaaleissa taituroi yli 400 nuorta 52 lajissa tai näytöslajissa. Kiipulan ammattiopistosta finaaleihin osallistuu viisi nuorta. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kiipulan ammattiopiston opiskelijoita...
Yli 1900 ammatillista opiskelijaa kilpailee Taitaja2024-semifinaaleissa
Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa suomenmestaruuksista. Tammikuun lopussa ympäri Suomea käydään eri lajien semifinaalit, joista parhaat jatkavat toukokuussa Kuopiossa järjestettävään finaalikilpailuun. Taitaja2024-semifinaalit järjestetään 29.1.-2.2.2024 välisenä aikana ja niihin osallistuu 1903 kilpailijaa yli...
Onnea valmistuville ja opintonsa päättäville!
Lokakuussa Kiipulassa opintonsa päättää 17 opiskelijaa. Heistä kolme kokoontui läheistensä kanssa Janakkalan toimipaikkaan juhlakahveille. Apulaisrehtori Anne Saari pohti juhlapuheessaan opintojen räätälöimistä jokaisella yksilölle sopivaksi. – Toiset suorittavat opintojen osia, toiset koko tutkinnon. Kaikilla on kuitenkin tavoitteena opiskella siten, että se tukee...
Taitaja2023-kisat: Kultaa Kiipulan Sheri Latvalalle
Kiipulan ammattiopiston opiskelija Sheri Latvala on voittanut Taitaja2023-kilpailun Liiketoiminta-lajista kultaa. Varma suoritus kaikkina kolmena päivänä toi voiton. – Minulla oli erittäin toiveikas olo tehtävien jälkeen. Sain ensimmäisenä päivänä melkein täydet pisteet. Myös loput tehtävät sujuivat hyvin, vaikka jännitinkin etukäteen varsinkin viimeistä osiota. Se...
Opiskelu auttoi löytämään omat vahvuudet
Merja on valmistunut muutamia vuosia sitten Kiipulan ammattiopistosta merkonomiksi. Nykyisin 27-vuotias Merja työskentelee Hämeenlinnassa sijaitsevassa kahvila Villa Marengissa ja muistelee opiskeluaikojaan Kiipulassa lämmöllä. Merjan matka Kiipulassa alkoi peruskoulun jälkeen kahden vuoden valmentavalla koulutuksella, jonka avulla hän löysi omat vahvuutensa...