Valikko

Kiipula toteuttaa työvoiman ulkopuolella ja vailla ammatillista perustutkintoa oleville aikuisille suunnattuja Jotpa-koulutuksia Vantaan, Tampereen, Hämeenlinnan ja Lahden seuduilla. Koulutukset rahoittaa Jotpa eli jatkuvan oppimisen ja työllistymisen palvelukeskus. Sen taustalla ovat Opetushallitus ja TEM.

Jotpa-koulutuksia on kahta sorttia. Täsmäjotpa on ohjaavaa koulutusta. Sen tavoitteena on ohjata ihmisiä työhön tai koulutukseen. Hoivajotpa kouluttaa hoiva-avustajia. He suorittavat opiskelijoina tarvittavat tutkinnonosat ja työllistyvät hoiva-alan työpaikkoihin.

Haastattelin joulukuussa 2024 Kiipulan jotpa-toimijoita. Keskusteluista nostan koulutusten ja ohjauksen toteutuksille kolme keskeistä edellytystä:

  • yhteistyökumppanien sitouttaminen
  • osallistumisen oikea-aikaisuus
  • työntekijöiden osaaminen

1. Yhteistyökumppanuudet

Työelämän ulkopuolelta ei ole aina helppoa päästä takaisin sisään. Erilaisia palveluja tähän tarkoitukseen on kyllä olemassa, mutta niiden sisältö tai se, kuinka niihin pääsee, ei aina ole selvää. Kiipulan hakevassa toiminnassa työntekijät kiertävät tapaamassa mahdollisia osallistujia eri yhteistyötahojen luona.

Yhteistyö näiden lähettävien tahojen kanssa on ensiarvoisen tärkeää. He arvioivat ja suosittelevat kurssejamme asiakkailleen. Se edellyttää yhteistä ymmärrystä siitä, kenelle kurssit sopivat ja mitä niillä voi tavoitella. Lista kumppaneista on pitkä: kuntoutukset, työllisyys- ja hyvinvointialueet, järjestöt, oppilaitokset (tieto keskeyttäneistä) jne.

Koulutusten ja ohjauksen aikana korostuvat työelämän kumppanit. Kaikki jotpa-osallistujat hyötyvät kokeiluista ja tutustumisista ja oppimisesta oikeilla työpaikoilla. Työpaikkojen kanssa tehtävä yhteistyö perustuu sekin yhteiseen ymmärrykseen ja luottamukseen. Kiipulan kumppaneille asiakkaiden ja osallistujien päämäärät ja Kiipulan tapa toimia ovat tuttuja.

2. Oikea-aikaisuus

Monet työvoiman ulkopuolelle singahtaneet ovat palveluissa kiertämisen veteraaneja. Syystäkin heillä on epäilyksiä siitä, mitä yksi uusi kurssitus voi elämään tuoda. Hakeutumisvaiheen henkilökohtaisissa neuvotteluissa käydään läpi sitä, onko elämäntilanne oikea, motivaatio kohdillaan ja mahdollisuudet edetä päämäärään olemassa.

Täsmäjotpa on ohjausta, se toteutetaan pitkälle perinteisen ohjaavan koulutuksen menetelmin. Ryhmä kantaa, omaa suuntaa haetaan työ- ja koulutuskokeilujen kautta. Hoivajotpassa ammatillinen koulutus toteutetaan alun työelämä- ja hoivataitojen freesauksen jälkeen oikeilla työpaikoilla. Työllistyminen tai koulutuksen aloittaminen on osallistujalle iso identiteetin muutos.

3. Osaaminen

Kiipula on tuottanut erityistä tukea tarvitseville kuntoutusta, ohjausta ja ammatillista koulutusta jo kohta 80 vuotta. Organisaatioon on kertynyt paljon jaettua hiljaista ja ääneen sanoitettua osaamista. Tähän ympäristöön on luontevaa sovittaa jotpa-koulutusten tapainen kokonaisuus. Kiipulan eri toimipaikkojen työyhteisöt antavat jotpa-työntekijöille hyvää tukea vaativassa työssä.

Kiipulan koulutukset on rakennettu parityöskentelylle. Ohjauksessa ja ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan monenlaisia osaamisia, ja parhaimmillaan parit täydentävät toisiaan. Yksi tuntee ihmisten toiminnan psykologiaa ja ryhmädynamiikkaa, toinen on haka tukemaan työyhteisössä tapahtuvaa oppimista. Hoivassa tietysti tarvitaan ammatillista substanssiosaamista.

Lopuksi

Kaiken edellä mainitun onnistumiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Yhteistyöverkostojen kokoaminen ja luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Onnistuneista asiakastapauksista tulee tiedottaa ja niistä myös opitaan – mikä toimii, mitä pitää vielä parantaa.

Kiipulalle ammatillisena erityisoppilaitoksena Jotpa-koulutukset sopivat hyvin. Monet opiskelijat hyötyvät monialaisesta ja syvällisestä tuesta polullaan. Samalla Kiipula toteuttaa elinikäisen ohjauksen valtakunnallista strategiaa. Kiipula onkin jo hakenut uutta rahoitusta hoiva-avustajakoulutukseen.

Lisätietoa Kiipulan Jotpa-koulutuksesta
Opiskelijan kertomus Jotpa-opinnoista

Petteri Ora henkilökuva.

Juttua varten haastattelin Kiipulan Jotpa-toteuttajia: Heidi Pakkanen, Amanda Arvela, Tarja Mikkonen, Heini Toivonen, Tarja Veijalainen – kiitokset teille!

— Petteri Ora, Kiipulan kehitysjohtaja ja hankepäällikkö